Helppoa pitsaa...tai eihän tämä joidenkin mielestä edes ole pitsaa, kun näissäkin on leivinjauhetta sisältävä pohja.
Pari pellillistä tein pitsaa ja näistä kyllä riittikin syämistä isommallekin porukalle. Sen verran paljon täytteitä tuli laitettua...
Pohja-ohje löytyy useammastakin aikaisemmasta postauksesta, vaan kun linkitykset eivät aina pelitä, kopsaan ohjeen tähänkin....
Pitsapohja, kohotusaineena leivinjauhe
(pellillinen)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa (alkuperäisessä ohjeessa on 1 tl, mikä on minusta ihan liikaa)
2 rkl öljyä
2 dl maitoa
Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää seokseen öljy ja maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaulitse taikina pöydällä (vehnäjauhoja apuna käyttäen) ja nosta pellille (leivinpaperin päälle). Täytä pitsa haluamillasi täytteillä ja paista n. 220 asteessa n. 15 min. Varo ettei pitsasta tule liian kuivaa kapukkaa eikä kärvähdäkkään, pohjakin ruskistuu yllättävän nopeasti kun nesteenä on maito.
Täytteeksi laitoin pitsakastikkeen ( pikakastike = paseerattua tomaattia + tomaattipyrettä + suolaa, sokeria ja pitsamausteseosta) lisäksi hyvin perusaineksia eli pohjalle vähän juustoraastetta ja sen päälle savukinkkua, ananasta, herkkusieniä, tomaattiviipaleita, aurajuustoa, pitsamausteseosta ja vielä päällekin hieman juustoraastetta
... ja tässä toisessa pellillisessä on paistettua jauhelihaa, paistetua sipulia paaaaljon, jalapenoja, ananasta, herkkusieniä, valkosipulia, tonnikalaa ja juustoraastetta
Kommentit