Olen aina tykännyt lusikkaleipien tekemisestä..... niiden teko on käynyt ihan hermolevosta.... vaan toisin oli nyt.

CIMG9141-normal.jpg

Kyllä se on vaan todettava etteivät sokeroidut lusikkaleivät ja mää olla kamuja. Edelleenkin helpoin taikina on tämä luottoreseptini, vaan nyt en sillä voinut tehdä, koska niihin ei sokeri tartu ja morsian (=siskoni tytär) halusi nimenomaan sokeroituja lusikkaleipiä.

Valion ohjeisiin on suht koht hyvä luottamus, joten valitsin sitten sen ohjeen....tosin rasvana käytän laktoositonta sunnuntai margariinia.

 

Lusikkaleivät (sokeroidut)

200  g voita (tai margariinia)
1 1/2  dl sokeria
2  tl vaniljasokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1  tl soodaa

Väliin n.1 dl vadelmamarmeladia

Pinnalle hienoa sokeria

Mittaa voi teräskattilaan. Anna voin sulaa ja kiehahtaa. Sekoita. Keitä voisulaa hyvin alhaisella lämmöllä 10 - 15 min. Sekoita välillä. Voisula ei saa palaa, tarkkaile sen väriä.... pitää kuitenkin kevyesti ruskistua.
Kun voisula alkaa punertua / saada hiukan väriä, nosta kattila levyltä.
Mittaa sokerit voisulan päälle. Sekoita. Anna jäähtyä haaleaksi. Yhdistä jauhot ja sooda. Sekoita voi-sokeriseokseen... seisota taikinaa, niin että se on ihan kylmää ja tullut kiinteämmäksi..... minä annoin olla seuraavaan päivään.
Ota taikinaa teelusikkaan, painele se tasaiseksi, irrota ja aseta leivinpaperille pellille 1 cm:n välein. Paras lusikkamalli on pesältään syvä.
Paista uunin keski- / yläosassa 175 asteessa vaaleanruskeiksi, 10 - 12 min..... varo, etteivät tummu liikaa.
Levitä jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pinnalle marmeladia. Paina vastakkain toisen puolikkaan kanssa.
Kierittele lusikkaleivät hienossa sokerissa.

Juupa-juu.... näinhän homman pitäs pelittää, vaan eihän kaikki mene aina niin kuin haluais....

Vaikka kuinka tasaiseksi yritti paistaa, olivat pohjat jäähtyneinä osa niin hajoavaa ettei niitä kerta kaikkiaan voinut ottaa käteen täyttämistä varten..... ja sitten kun antoi kunnolla kuivahtaa, ei sokeri enää tarttunutkaan. Olis pitäny vissiin löytää se kuuluisa kultainen keskitie....

Yksi kunnon ahaa alämys mulle tuli näitä tehessä....aina ennen on ruskistanut rasvan pannulla pieniss erissä varoen ylikuohuttamasta sitä.... nyt sattui olemaan 10 litran kattila käsillä ja siihen humpsautin koko nelinkertaisen taikinan rasvan yhellä kertaa ruskistumaan.... helppoa jo nopeaa....tosin jos tämän vaiheen tupeltaa, onkin pilalle mennyt 800 g rasvaa....joten kantsii vahata koko ajan vieressä rasvan sulatuksen ja kevyen ruskistumisen aikana....

 

CIMG9139-normal.jpg

Kovin pieneen alaan menivät lähes kaikki 200 kpl....

 

CIMG9114-001-normal.jpg

Leivinpaperi kantsii leikata sitten just passeliksi, ettei tule vänkyröitä muotopuolia reunoilta ja kulmista......

CIMG9127-normal.jpg

Oottekos koskaan ajatelleet, jotta miksihän lusikkaleivätkin ensin täytetään ja sitten sokeroidaan. Kukas sen määrää? Minun oli pakko tehä hommeli välillä toisinkin päin, koska pohjat olivat niin murenevia/pehmeitä täyttää, vaan hetken päästä ei enää sokuri tarttunut.... hyvin pelitti niinkin että ensin sokeroin puoliskot pohjat ja sitten annoin niiden rauhassa kuivahtaa ja vasta sitten täytin.... täytettä pitää olla reilusti, enkä ollut niin krantulla päällä, jotta minua olis haitannu välistä pilkottava punainen täyte.... jotkut lusikkaleivät kiepautin uudemman kerran sokerissa ja silloinhan tuo raitaosa myös sokeroituu....

Mimmin oma lupaus itselle. Niin kauniisti ei kukaan enää pyydä ettäkö rupeaisin tekemään isompaa määrää sokeroituja lusikkaleipiä.... ihan vaan sukulaisille vinkkinä. Tavallisia, ei sokeroituja voinkin tehä vaikka kuinka paljon..... niiden teon koen edelleenkin hermolepona.