Kesän aikana minulla oli kahteenkin otteeseen nuori (12 v) apuri täällä kotihommissa.
Ekalla kertaa hän valitsi yhden illan ruoaksi pitsat luettelemistani vaihtoehdoista. Hän itse teki päivällä pitsataikinan jääkaappiin kohoamaan ja illalla sitten leivottiin pitsat. Täytevaihtoehtoja valmistelimme yhteisesti tarjolle.
Apurini valitsi omaan pitsaansa kinkkusuikaleita (niiden piti olla tietynlaisia, yhdessä kävimme kaupassa ostamassa aineet), vähän ananasta ja auraa tomaattikastikkeen ja juustoraasteen lisäksi. Yritin ehotella vielä jotain muuta, mutta hän sanoi tämän olevan hyvä. Uskottavahan se silloin on.
Olen nyt tykästynyt tähän pitsapohjataikinaan. ja sillä teimme pohjat tälläkin kertaa. Taikinaa vaan tehtiin 1½ kertaisena, että saatiin tehtyä 3 pitsaa.
Alla olevalla ohjeella voi tehdä pitsataikinan kylmään kohoamaan vaikka jo edellisenä päivänä. Huoneenlämpöön taikina kannattaa ottaa noin tuntia ennen pitsojen tekoa.
Pitsa
( 3 kpl pyöreitä, ohuita, normikokoisia)
3 dl (haaleaa) vettä
15 g tuorehiivaa
1½ tl suolaa (laita vähän vähemmän, jos et tykkää hyväsuolaisesta pitsasta)
4 - 5 rkl öljyä
7-9 dl vehnäjauhoja (laitettiin pitsajauhoja)
Jos teet taikinan kohoamaan jääkaappiin jo hyvissä ajoin esim. edellisenä päivänä tai leipomispäivän aamusta, käytä kylmää vettä, jos haluat leipoa pitsat pian, laita haaleaa vettä.
Sekoita hiiva veteen ja lisää suola ja öljy.
Alusta taikina kimmoisaksi, hyvä sitkoiseksi taikinaksi vehnäjauhoilla. Niitä voi mennä vähän enemmänkin mitä ohjeessa mainittu määrä.
Laita pohjataikina kohoamaan peitettynä. Jos laitat sen kylmään, laita kelmu/muovipussi astian päälle.
Lisäksi tarvitaan
pitsakastiketta (mutti säilyketomaatteja soseutettiin ja siihen lisättiin vähän tomaattipyrettä, suolaa, pitsamaustetta, mustapippuria myllystä, valkosipulia ja sokeria ripsaus.
mieleisiä täytteitä kohtuudella
juustoraastetta (meillä oli edam-mozzarellaseos)
Valmistaminen
Koska apuri teki taikinan kylmään kohoamaan, nostettiin se tuntia ennen keittiön pöydälle kulhossa kohoamaan.
Muotoiltiin pitsapohjat, täytettiin ja paistettiin.
Näitä pitsoja tehdessä paistettiin ne edelleenkin ihan vaan pellin päällä ja siirtelyn helpottamiseksi laitettiin leivinpaperi pitsan alle. Vetäisin paperit pois, kun pohja oli hieman kypsynyt. Kyllä tähän huusholliin pitäs pitsalapoi hommata, kun vaan muistas. Lämpö oli täysillä uunissa (mulla se tarkoittaa lähes 300 astetta) ja uunin ala-osassa paistettiin, että pohja paistus hyvin.
Tämän näköinen oli yksi pitsa, lähinnä kanssasyöjää ajatellen tämä tehtiin. Hän osallistui vain syömiseen, ei tekemiseen. Tässä pitsassa on paljon kinkkua, broileria ja pepperonimakkaraa, vähän paprikaa, ananasta ja auraa.
Oma valintani täytteistä oli reilusti broileria, aurajuustoa, ananasta ja paprikaa ja vain vähän savukinkkua.
Seuraavat pitsat meillä paistetaankin tällaisella alustalla. Viimeinkin muistin tällaisen ostaa. Prismassa maksaa vajaan 7 euroa, joten ei ole kallis hankinta. Ja jos facebookin pitsaryhmien päivityksiin on uskomista, on ihan kätevä pitsan paistossa, toki myös pitsakivi tai -levy olisivat olleet vaihtoehtoja, mutta kokeillaan nyt ensin tätä.
Kommentit