Aina silloin tällöin on tarvis gluteenittomille makeille leivonnaisille. Oikeaa pullaa teki mieli pitkästä aikaa tehdä.
Ohjeen otin täältä ( minulla on edelleenkin kova luottamus tuon blogin gluteenittomiin ohjeisiin) ja muutoin sitä noudatinkin, paitsi minun piti kohottaa pullia paljon pidempään (olikohan meillä super viileää?) ja tein kooltaan pienempiä mitä alkuperäisessä ohjeessa.
Gluteenittomat korvapuustit
(alkuperäinen ohje noin 15 kpl, minä tein pieniä pullia 22 kpl)
3 dl maitoa/vettä
½ palaa tuoretta hiivaa
2 tl psylliumia
1 tl suolaa
1 dl sokeria (ensi kerralla laittaisin vähän enemmän)
1 kananmuna
½ rkl kaardemummaa
7-8 dl hienoa gluteenitonta jauhoseosta (käytin semperin)
½ tl ksantaania
100 g pehmeää voita/margariinia
Täytteeksi: voita, kanelia ja sokeria
Voiteluun kananmunaa
Pinnalle raesokeria
Valmistaminen:
Lämmitä neste ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psyllium ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa koneella vielä noin 3-5 minuuttia voimakkaasti. Käytin sähkövatkaimen taikinapyöriä vatkaamisessa + loput omin käsin.
Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti pullia.
Kaulitse puolet taikinstaa jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä levylle pehmeä rasva ja päälle hienoa sokeria ja kanelia. Rullaa taikinalevy tiiviiksi rullaksi (voit kostuttaa rullan loppupäätä hieman vedellä, että se tarttuu kunnolla kiinni taikinapötköön) ja leikkaa vinottain tai suoraan korvapuusteiksi. Paina ihan kunnolla puustiin muoto.
Leivo toinen taikinapala samalla tavalla Tai tee kanelikierrepullia, kuten minä: Kaulitse taikina samanlaiseksi levyksi mitä puusteihin, levitä rasva koko levylle ja kuivat täytteet vain puoliskolle. taita levy korkeussuunnassa kahtia, niin että täyte jää väliin. painele käsin,että kerrokset tarttuvat kiinnit otisiinsa. Leikkaa levy suikaleiksi,leikkaa suikaleeseen housuviilto, tee kierteitä suikaleisiin ja kiepsauta pullaksi ja laita pulla muffinssivuokaan kohoamaan.
Kohota pullia lämpimässä paikassa kunnes ovat kohonneita (alkuperäisessä ohjeessa oli kohotusaika 30 mion, vaan minä en voinut kuvitellakkaan laittavani vielä silloin pullia uuniin., tiedä sitten, oliko meillä sen verran vilpoisaa, vaikkakin pullat olivat lämpimässä paikassa peitettyinä kohoamassa.)
Voitele pullat kananmunaseoksella, ripottele pinnalle raesokeria ja paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes pullat ovat saaneet kauniin värin.
Minä tein puolikkaasta taikiansta korvapuusteja. Olisinkohan tullut toimeen vähemmälläkin jauhoilla, kun kaulitseminen oli niin helpon tuntuista?
Pienet korvapuustit menossa kohoamaan. Minun piti kohotella aika kauan, vaan se saattoi johtua vilpoisesta sisäilmastamme. Toki pullapellit olivat lämpimässä paikassa liianan ja muovin alla kohoamassa.
valmiit puustit. Kyllä nämä korvapuusteiksi tunnistaa.
Toisesta puoliskosta tein kanelikierrepullia tähän tapaan....
Vuoat olivat heman turhan isoja, vaan niitä käytin mitä kaapista löytyi.
Mikään pakkohan ei kierrepullaa ole vuokaan laitaa. Kyllä se koossa pysyy ilamnkin. Piastossa vaan saa olla skarppina, ettei paista turhan kuiviksi.
Nämä kaikki pullat tulivat yllä olevasta yksinkertaisesta ohjeesta.
Kommentit