CIMG2640.jpg

Selailin eilen ison määrän vanhoja kuvia koneelta ja kattelin mitä ohjeita haluaisin tänne laittaa muillekin ehdolle. Syksyn tullen monet taas kaipaavat tuhdimpaa ruokaa mitä kesällä, joten tässä yksi lihapata ehdolle pimeneviin syysiltoihin.

Uunissa pitkään haudutettavaa possun lihapataa tein jo viime kevättalvella.Tähän liharuokaan soveltuisi varmaan possun rasvaisempikin ruhonosa (esim kassler), mutta ekalla kerralla valitsin lihan ohjeen mukaisesti.

Ohje on täältä, muutoksi tein ja alla ohje, kuten minä olutpadan tein. 

Olutpata (porsaan lihasta, nesteenä olutta)

noin 900 g porsaan ulkofilettä (ensi kerralla rasvaisempi ruhonosa)

rasvaa lihojen ruskistamiseen

2 isoa keltasipulia

4 pulleaa valkosipulin kynttä

1 rkl sokeria (tai muuta makeutta esim. hunajaa)

mustapippuria myllystä tai rouheena vajaa tl

1-2 kpl lihaliemikuutioita (laitoin 1½ kpl)

1 pieni tölkki olutta (voisi olla hyvin tummaakin, tällä olutmäärällä on valmiissa ruoassa vain häivähdys oluen makua, jos siis tykkäät oluen mausta, laita sitä toinenkin pieni tlk ja vettä vain 1-2 dl)

4-5 dl vettä

(jos laittaa vain 1 lihaliemikuution, tarvitsee ruoka suolaa?)

Lisäksi tarvitaan:

2 dl (kuohu)kermaa

noin 50 g maustamatonta tuorejuustoa

2-3 rkl sinappia

Valmistaminen:

1. Leikkaa liha kuutioiksi (minä jätin aika isoiksi, koska hupenevat kuitenkin pitkässä kypsytyksessä). Leikkaa sipulit lohkoiksi/karkeaksi paloiksi. Hienonna valkosipulit. (minä tykkään raastaa valkosipulit pienellä muskottiraastimella)

2. Ruskista lihat 2-3 erässä paistinpannulla ja siirrä uunivuokaan tai pataan.

3. Freesaa/kuullota sipulit samalla pannulla kevyesti. Lisää vesi, soijakastike, sokeri, lihaliemikuutiot ja valkosipuli. Kuumenna, kunnes lihaliemikuutiot ovat liuenneet. Kaada seos vuokaan. Lisää vielä olut muiden ainesten sekaan. Laita astialle kansi/folio.

HUOM! oluen ja veden suhdetta voi muuttaa, laittaa vaikka kokonaan olutta. Minä otin varman päälle ja laitoin noin puolet nesteestä olutta.

4. Hauduttele ruokaa vähintään 3-4 tuntia (mm lihapalojen koko vaikuttaa). Aluksi 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia ja loppu aika 150 asteisessa uunissa. Liha saisi olla jo pehmoista ennen seuraavaa vaihetta.

5. Siirrä lihoja toiseen reunaan astiassa ja lisää astiaan tuorejuusto ja sinappi  ja sekoittele liemi tasaiseksi. Lisää kerma ja sekoita varovaisesti. Maistele. Tarvitseeko ripsauksen suolaa? Lisää pippuria?

6. Jatka hauduttamista ilman kantta ½ -1 tunti.

7. Tarjoa lihapata keitettyjen perunoiden tai perunasoseen tai keitetyn riisin kanssa.

 

CIMG2629.jpg

Possun ulkofilepalat, sipuli nesteet ja mausteet ovat hautuneet uunissa kolmisen tuntia. Sitten lisätään kuohukerma, tuorejuusto ja sinappi. Pienemmässä määrässä onnistuu hyvin, että siirtää lihat vaan toiseen reunaan, niin voi tuorejuustonkin sekoittaa nesteeseen vaikka ihan vatkaimella. Ei meninannut liemi tasoittua ilman vatkaamista. Lihoja ei tietenkään saa vatkaimella sekoittaa, jos ei halua pulled porkia tehdä. Maistelua kannattaa tässäkin vaiheessa tehä.

CIMG2635.jpg

Tämän näköisenä olutpata meni vielä uuniin kypsymään puoleksi tunniksi.

CIMG2650.jpg

Meillä valmiissa ruoassa maistui vain häivähdys oluen makua, koska laitoin sitä vain puolet nesteestä. Ens kerralla rohkenen laittaa lähes koko määrän olutta. Me söimme olutpataa ihan vaan perunamuusin  ja lämpimän porkkana-parsakaalilisukkeen kanssa.

Ihan varmasti tehdään toistekkin meillä. Sitten lihaksi rasvaisempi liha ja olutta enemmän nesteeksi.