CIMG1162.jpg

Olen aina ollut vannoutunut lusikkaleipien tekijä, en niinkään syöjä. Toki niitä muutamia tulee naposteltua...

Ennen tein lähes aina lusikkaleivät tällä vanhalla ohjeella, mihin ei tule mitään kohotusainetta.

Myös nämä soodalla kohotetut lusikkaleivät olivat hyviä, mutta nyt halusin kokeilla leivinjauheversioita.

Tällä kertaa lusikkaleivät valmistuivat Kodin kuvalehdessä julkaistulla ohjeella....noh, ainakin melkein samalla ohjeella.

Ohjetta päivitetty 27.3.24

Lusikkaleivät (leivinjauhe versio)

(noin 60 kappaletta...teen lusikkaleivät vanhalla syvällä pienellä kahvilusikalla...tätä lusikkaa ei käytetä juur mihinkään muuhun)

Taikina:

200 g voita (tai leivontamargariinia)

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1½ tl leivinjauhetta

4 ja 1/4 dl vehnäjauhoja (käytän puolikarkeita)

Täytteeksi:

vadelmamarmeladia tai muuta mieleistä sileää marmeladia

(Lisäksi sokeroimiseen hienoa sokeria (Siro), mikäli aikoo sokeroida lusikkaleivät)

Valmistaminen:

Ruskista rasva vaalean kullanruskeaksi teräskattilassa Ensin rasva kuohuu ja sitten vaahdon laskeuduttua rupeaa ruskistumaan. Sekoita rasvaa metallisella välineellä pohjaa myöten, varo polttamasta rasvaa). Ota kattila liedeltä ja anna sen jäähtyä haaleaksi ja lisää sitten sekaan sokerit. Sekoita kunnolla sekaisin.  Anna seoksen jäähtyä ihan kylmäksi....voit nopeuttaa sitä laittamalla astian kylmävesiastiaan ja sekoittelemalla välillä.

Sekoita leivinjauhe ja jauhot. Lisää ne taikinaan ja sekoita seos tasaiseksi taikinaksi. Ihan käsin on tämä vaihe helpointa tehdä. Taikina voi tuntua aika kiinteältä, mutta sekoittelua vaan, hyvä siitä tulee. Koepikkuleivän paisto?

Laita taikina kovettumaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi. (joskus taikina on sellaista, ett voi ruveta heti muotoilemaan pikkuleipiä)

(harvemmin enää annan taikinan olla jääkaapissa yön yli. Kovettuu liikaa ja tällöin pitää ottaa huoneenlämpöön pehmenemään ajoissa)

Ota taikina pehmenemään huoneen lämpöön. Ota kourallinen taikinaa ja pehmennä sitä vielä käsien välissä ja paina sitten kämmentä vasten lusikan pesä täyteen taikinaa Instan ja Facen puolella on videon pätkä tästä vaiheesta tileilläni). Silottele reunat tasaisiksi. Liu'uta taikina varovasti irti lusikan pesästä sormin ja laita se uunipellille leivinpaperin päälle. Lusikkaleivät saa laittaa pellillä aika lähekkäin.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla kymmenisen minuuttia tai kunnes pikkuleivät ovat kauniin kullanruskeita. Varo, etteivät ruskistu liikaa. Väri tummenee vielä uunista poisoton jälkeenkin. Anna jäähtyä kaikessa rauhassa niin että pintakin kuivahtaa. Ihan useita tunteja siis tai vaikkapa seuraavaan päivään asti.

Levitä/pursota hieman marmeladia pikkuleivän tasaiselle puolelle ja paina toinen pikkuleipä päälle. Pyörittele lusikkaleivät hienossa sokerissa.

(Jos teen lusikkaleipiä vain itsellemme, en välttämättä sokeroi lusikkaleipiä ollenkaan, sillä meistä makeutta piisaa lusikkaleivissä muutenkin.)

Lusikkaleivät voidaan pakastaa ihan valmiina täytettyinä ja sokeroituna. Pikkuleipäkerroksien väliin kannattaa laittaa leivinpaperi.

CIMG1198.jpg

 

CIMG1131.jpg

Tämän väriseksi ruskistin rasvan isossa kattilassa yhdellä kertaa. Tarkkana saa vaan olla, ettei rasvasta tule liiankaan ruskeaa. Jos rasvan ruskistaa muutamassa erässä, on siinä pelivaraa hieman....jos yksi erä jää hieman vaaleammaksi, ruskistaa toisen erän hieman tummemmaksi...

CIMG1142.jpg

Vaikka pohjat ovatkin hauraita, pystyy ne vetämään pelliltä paperin kanssa varovaisesti esim pöydälle jäähtymään/jähmettymään.

CIMG1143.jpg

Tein pohjat heti aamusta ja annoin niiden olla ihan rauhassa iltaan asti ja täytin ne vasta sitten.

CIMG1152.jpg

Pursottamalla täytteen ja nostamalla toisen pohjan päälle....homma kävi nopsaan. Paljon kätevämmin ja nopeammin mitä yksitellen veitsellä täytettä levittäessä homma pelittäisi. Kuten kuvasta näkyy, paistoi aurinko keittiön ikkunasta sisälle ihanasta...

IMG_20240327_222936_edit_136331362168461

Lisätty kuva 27.3.24

Tällaisilla lusikoilla teen lusikkaleivät.

CIMG1196.jpg

Sisko sai lusikkaleipiä laatikollisen mukaansa ja ystävät maistiaislautaselliset... tein ohjeen kolmin kertaisena.