
Pitkästä aikaa tein itselleni aamupalalle juustovohvelin (chaffle) ja täytin sen pippurikinkulla ja kasviksilla. Vai olisko tämän nimi munavohveli, jos juustoa laittaa vain vähän
.

Sopii syötäväksi niin aamulla, illalla, välipalaksi tai vaikka eväsruoaksi. Ja täyttää voi millä vaan omaan makuun sopivalla.

Juustovohveli/munavohveli 1 kpl:
1 kananmuna (sekoitetaan rakenne rikki) ja mieleistä juustoraastetta. Juustoraasteen määrä vaihtelee eri ohjeissa 1-7 rkl. Minä en mitannut juustoraasteen määrää. Mieleisiä mausteita voi toki ripsauttaa sekaan.
Öljyä sipaisin kuumennettuun vohvelipannuun ja kaadoin munaseoksen siihen ja ripottelin juustoraastetta munseoksen pintaan ohuen kerroksen. Kypsyy/ruskistuu hetkessä.
Nämähän voi tehä jo vaikka edellisenä iltana jääkaappiin aamupalaa/eväitä varten ja täyttää sitten vaan millä halajaa. Mielikuvitus vain rajana, että rakentaako näistä kasvistäytteisen tai vaikka jauhelihapihvi-paistettu muna täytteisen aterian.

Käänsin juustovohvelin ylösalaisin ennen täyttämistä, niin sain kauniimman pinnan ulkopuolelle. Makuunhan se ei toki vaikuta. Minä laitoin täytteeksi pippurikinkkua ja kasviksia.

Näinkin runsailla täyttteillä onnistui juustovohvelin syöminen ihan siististi. Ronskisti vaan syötävä käsiin ja haukkaa...
Jätin vohvelipannun jo keittiön pöydälle valmiiksi ja pian teen näitä muillakin täytteillä. Tonnikalatäyte kasvisten kanssa taitaa olla mulla seuraava versio.
Kommentit