Joskus hirmuisen kauan sitten tehtiin töissä taikapannukakkua avoimien ovien päivään maisteltaviksi. Tavallista (osa taidettiin maustaa sitruunalla) ja suklaista versiota. Pari kertaa olen pannukakkuversiota kotona aikoinaan tehnyt. Taikatorttu näyttää olevan muunnos taikapannukakusta.
Kun näin taikatortun meilläkotona.fi sivustolla ajattelin verestää muistoja ja tehdä tätä. Alkuperäinen torttu on paistettu vähän pienemmässä vuoassa, mutta minä paistoin taikatortun ihan tavallisessa piirakkavuoassa, jolloin tortusta tuli hierman matalampi. Taikatortussa on 1 taikina ja paiston aikana torttuun muodostuu 3 erilaista kerrosta:vanukasmainen (tinttana) pohja, pehmeä kreemimäinen kerros ja pinnalleeeee tulee hieman höttöinen kuohkea kerros.
Minä tein taikatortun alla olevan ohjeen mukaisesti.
Taikatorttu
(alkuperäinen ohje käskee paistamaan tortun 23 cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa, mutta minä paistoin taikatortun 27 cm kokoisessa piirakkavuoassa)
Taikina
(tästä muodostuu paiston aikana 3 eri kerosta torttuun)
4 munaa
1½ dl sokeria
125 g voita
1 tl rommiaromia (en laittanut ollenkaan)
1 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja (käytin puolikarkeita)
5 dl maitoa (käytin täysmaitoa, alkuperäisessä ohjeessa kevytmaito)
(pieni ripsaus suolaa, tämän unohdin laittaa, mutta ensi kerralla laitan ehdottomasti)
Lisäksi tarvitaan vähän voita vuokaan laitettavan leivinpaperin voiteluun
Lisäksi tarjoiluvaiheessa
tuoreita marjoja (minä laitoin vain lohkottuja tuoreita mansikoita)
tomusokeria
(minä laitoin mansikoiden sekaan vielä sitruunamehua ja kuoriraastetta antamaan lisämakua)
sitruunamelissan lehtiä
Valmistaminen
Erottele keltuaiset ja valkuaiset (valkuaisten sekaan ei saa tulla yhtään keltuaista). Sulata voi. Yhdistä kulhossa keltuaiset, sokeri, vaniljasokeri, sulatettu voi, suolaripsaus (ja rommiaromi, jos laitat sitä) Lisää maito seokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi vispilällä.
Vaahdota valkuaiset kulhossa paksuksi vaahdoksi. Yhdistä seokset nostelemalla valkuaisvaahto taikinaan varovaisesti nuolijalla. Valkuaisvaahtoa saa jäädä pinnalle paloina. Jos taikinaa sekoittaa liian kauan, ei paiston aikana muodostu selkeitä kerroksia. Taikina on aika sekavan näköistä ennen tortun paistoa, mutta siitä ei kannata välittää.
Vuoraa pyöreä vuoka (rypistetyllä) leivinpaperilla niin, että paperi nousee myös reunoille. Voitele paperi kevyesti voilla. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Paista torttu 160-asteisesa uunissa 50 - 60 minuuttia. Tortun kuuluu jäädä hieman löysäksi. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin vähintään tunniksi. Meistä torttu oli parempaa oltuaan jääkaapissa yön yli seuraavaan päivään. Siirrä kakku tarjoiluastiaan. Koristele torttu/annokset tuoreilla marjoilla ja ripottele päälle tomusokeria. Minä maustoin lisäkemansikoita vielä sitruunamehulla/kuoriraasteella.
Kun taikinaan sekoitetaan vatkatut valkuaiset, ei seos ole mitään kaunista, mutta siitä ei kannata välittää.
Taikatorttu menossa kypsymään uuniin. Paistoin tortun uunin alimmalla tasolla ja minulla torttu oli uunissa paria minuuttia vaille tunnin.
Paistumisen aikana torttuun muodostuu 3 eri kerrosta. Alimmainen on just semmoinen tinttanakerros, mitä olen aina inhonnut, mutta tässä se ei onneksi kauheasti haittaa. Tortun sai leikattuakin kauniimmiksi paloiksi seuraavana päivänä, kun se oli ollut yön yli jääkaapissa.
Minä lisäsin marjat aina vaan annoksiin, niin torttu pysyi siistimpänä jaakaapissa.
Ei tätä ole enää kun pieni palanen, joten on tämä kahvin kanssa meillekin maistunut. Pitää ens kerralla maustaa taikinaa vaikka sitruunalla, niin saap annokseen makua enemmän ja muistettava se suolaripsaus taikinaan. Jotain lisäkettä taikatorttu ehdottomasti kaipaa. Meillä lisäke oli nyt van kotimaiisa tuoreita mansikoita sokeroituna ja toiselle kerralle maustoin mansikat vielä sitruunalla. Sitruunainen versio oli meistä ehdottomasti parempaa.
Kommentit