
Kinkkupiirakka
( 50 cm leveän uunin pellille)
Pohja;
2 dl maitoa
2 muna
½ tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita tai margariinia
Täyte:
n.400 g savukinkkua pikkukuutioina tai koneen leikkuriterällä hienonnettuna
½ isoa paprikaa kuutioina
4 dl juustoraastetta
2 dl kermaviiliä
3½ dl maitoa
5 isoa munaa
mausteeksi suolaa, paprikajauhetta, jauhettua mustapippuria ja ripsaus valkosipulisuolaa
Valmistaminen:
Sekoita pohjaa varten maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset ja rasva ja sekoita tasaiseksi, Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle (kastele käsiä tarvittaessa jauhoissa).Tee myös reunat taikinasta. Levitä pohjalle kinkku, paprika ja juustoraaste. Sekoita kermaviili+maito+munat ja mausteet ja kaada pellille. Tasoita pinta taputtelemalla paistinlastalla, näin juustoraastekin kostuu ja ruskistuu tasaisemmin. Kypsennä piirakka 175 -200 asteisessa uunissa n.30 min. Tällä ohjeella tehty piirakka kypsyy aika nopeasti, joten ole skarppina loppupuolella paistoa, ettei piirakka tummu liikaa.
Vaihtamalla maidon tilalle makuruokakermoja, paprikan lisäksi/tilalle sieniä, purjoa, ananasta jne.... juustoksi ainakin osittain sinihomejuustoa... samaa ohjetta käyttäen tulee ihan eri makuinen piirakka.
Kommentit