IMG_20220829_062046.jpg

Tänä aamuna unet karkas jo aikaisemmin mitä normaalisti, joten tein uunimunakkaan uuniin. Onneks tätä jäi vielä toiseksikin kertaa. Minä halusin tähän muutakin kuin munia ja kinkkua, siksi laitoin paprikaa ja tomaatteja, mutta jompi kumpikin toki pelkästään piisaa.

Aamulla klo 06.00 oli ulkomittarissa +4 astetta, mutta onneksi ei vielä basilika ollut paleltunut ulkona kasvatuslaatikossa, niin sai jotain vihreää tähänkin pinnalle.

Uunimunakas

(meillä tästä leikataan 6 ihan isoa annospalaa, mutta ruokailijoiden nälästä riippuen piisaa 4-6 syöjälle)

6 isoa kananmunaa

1 dl maitoa (vesi, kerma, kermaviili tms.) Tälläkin nestemäärällä tulee vielä ihan jämäkkä munakas, ainakin näin ohuena kypsennettynä

mustapippuria rouheena myllystä muutamia kierroksia, jos ei kinkku ole pippuriversiota

suolaa (laitoin ½ tl)

(ruohosipulia, persiljaa....minä en nyt laittanut)

Munakkaan pinnalle:

noin 50 g kokolihaleikkelettä (minulla pippurikinkkua) hienonnettuna

½ isosta suippopaprikasta pieninä kuutioina

muutamia kirsikka/miniluumutomaatteja lohkoina/viipaleina

noin 1 dl juustoraastetta

Kypsentämisen jälkeen pinnalle

paljon basilikanlehtiä tai rucolaa tai persiljaa

Valmistaminen:

Vatkaa kananmunien rakenne kulhossa rikki. Lisää sekaan mausteet.

Kaada seos voideltuun (tai laita leivinpaperi vuokaan, kuten minä tein) uunivuokaan.

Ripottele munakasseokseen tasaisesti hienonnettu kinkku, paprikan ja tomaatit palaset ja ripottele juustoraaste pinnalle

Kypsennä uunimunakasta (ihan vähän yli) 200 asteisessa uunissa keskitasossa 15-25 min munakkaan paksuudesta (ja käytetystä nestemäärästä) riippuen. Minulla kuvan munakas kypsyi 20 min. Viimeistele munakas basilikanlehdillä.

IMG_20220829_055250.jpg

IMG_20220829_061956.jpg

IMG_20220829_062044.jpg

Kyllä munakaskin on niin eri näköinen, kun pintaan lisää jotain värikästä/vihreää.