IMG_20250412_111923.jpg

Pikkupullien leipomispäivänä olen usein tehnyt samasta taikinasta torttuvuokaan milloin minkäkinlaisen pullataikinapohjaisen pienen piirakan. Tällä kertaa käytin jääkaapista eri rahkojen  jämiä ja aukaistun persikkapurkillisen loput. Ja tähteeks jääneen sitruunamehun. Mitään tarkkoja määriä ei tähänkään ole, mutta kirjaan muistiin joitain asioita kuvien alle.

GridArt_20250412_111659063.jpg

Vasen kuva. Kaulitsin pullataikinasta pohjan piirakkavuokaan. Laitoin vuokaan paperin taas helpottamaan piirakan siirtämistä pois vuoasta. Taikinapohja kohosi hyvin pikkupullien paiston aikana. Pikkasen ryhdistin reunoja sormilla ennen täytteiden laittamista. Sitten pistelin haarukalla pohjalle reikiä, että pysys sieltä ohuena paistonkin aikana. Reunat voitelin munaseoksella (rikoin kulhoon 2 munaa ja siitä voitelin reunat ja loput meni rahkatäytteeseen.

Oikea kuva. Halusin lisämakua piirakkaan , niin laitoin pohjalle muutaman lusikallisen greippi-ananastäytettä, mitä sattui olemaan jääkaapissa (ostettu Ylivieskan Justuksesta). Tuo marmeladihan vois olla vaikka appelsiinimarmeladia tai mitä nyt sattuu olemaankaan. Jos on kovin löysää kotitekoista säilykettä, laittasin pikkasen perunajauhoja hillon/marmeladin sekaan.

GridArt_20250412_111729372.jpg

Seuraavaksi tuli vuokaan rahka-muna-sokeriseos. Minä halusin tähän reilusti täytettä, niin oli noin 3 dl erilaisia rahkoja. 2 isoa munaa ja maun mukaan sokeria ja sitruunamehua vähän. Valutetut ja vielä kuivatut persikkapuolikkaat leikkelin viipaleiksi ja laitoin pinnalle. Asettelu vapaa ja toki vois tehä vaan kuutioita ja ripotella ne valkoisen täytteen pinnalle.

Piirakka paistui 175 asteisessa uunissa aika kauan, kun täytettä oli sen verran paksulti...lopussa pienensin vielä vähän lämpöä. Minulla oli kaikkinensa uunissa noin 40 min.

IMG_20250408_183626_edit_7154697487061.j

Piirakan reunat ei oon luonnossa noin tummia, kuvan värit vääristävät. Piirakan pitää antaa jäähtyä/tekeentyä kylmässä kunnolla ennen leikkaamista. Hyvää mehevää, ei kovin makeaa piirakkaa tuli.