Tähän kahvikakkuun emme koskaan kyllästy. Nämäkin matkasivat ikkunanpesijöiden mukana Kuopioon.
Tällä kertaa kakut valmistuivat tällä peruskakun ohjeella, mikä onkin yksi lemppariohje tavallisista kahvikakuista. Muuntuu moneksi vaihtamalla makua antavan aineksen.
Laitan ohjeen tähän uudemman kerran, kun vanhoissa postauksissa on vielä niiiiin paljon toimimattomia linkkejä vuodatuksen kömmähdyksien takia.
- Vaahdota hyvin pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ( vaaleaa, pehmeää)
- Lisää puolet munista, puolet kuivista aineista ja puolet nesteestä (sekoita appelsiinikuoritaaste appelsiinimehuun, niin se leviää taikinaan helposti) ja sekoita sitten koneella taikina sekaisin isolla nopeudella.
- Lisää kaikki loput aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.
- Laita taikina voideltuun (jauhotettuun) vuokaan ja paista + 150 – 170 asteisessa tavallisessa uunissa alimmalla tasolla lähes tunti. Kokeile tikulla kypsyys. Kuiva tikku = kypsä kakku
- Anna kakun jäähtyä vuoassa pari minuuttia ennen varovaista kumoamista.
- Jäähdytä kakku.
- Minusta tämänkin kakun maku vaan paranee, jos malttaa säilyttää kakkua viileässä 1-2 päivää.
- Halutessaan kakun päälle voisi pursotella esim sulatettua suklaata TAi vaikkapa keltaista sokerivesikuorrutusta + aurinkoströsseleitä näin pääsiäisen kunniaksi. Minä koristelen harvoin tällaisia tavallisia kahvikakkuja, vaikkakin olisivat huolitellumman näköisiä koristeltuina.
Hyvää peruskahvikakkua.
Kommentit