CIMG7290.jpg

Meillä syödään edelleenkin paljon jauheliharuokia ja punajuuresta on tullut yksi lemppari juures. Minä hyväksyn tähän ruokaan ihan kaupan valmiit säilykepunajuuret. Toki voi käyttää keitettyjä punajuuria, jolloin mausteita saa laittaa enemmän, varsinkin jos ei laita sipulikeittoaineksia. Juu, jakaa mielipiteitä keittojauheen käyttö, mutta itse en ole enää niin ehdoton tällaisten asioiden kanssa. Raakaa punajuuriraastettakin olen joskus laittanut tällaiseen ruokaan, mutta en tykännyt.

Lindströmin sukkulat ja pyörykät

(4 sukkulaa ja 15 pyörykkää)

400 g naudan jauhelihaa (käytän 10%)

1 muna

0,75 dl korppujauhoja

0,5 dl säilykepunajuurien lientä (tai tämäkin määrä vettä)

0,5 dl vettä

1 tl perunajauhoja

1 pss (=52 g) ranskalaista sipulikeittoaineksia

1½ dl (= 4 pienehköä) säilykepunajuurta tai keitettyä punajuurta ohuena raasteena

muutama kierros mustapippuria myllystä

Lisäksi 1-2 keltasipulia pannulla paistettavaksi lisäkkeeksi  + mausteeksi soijakastiketta

 

Minä teen mureketaikinan niin helpolla tapaa, että mittaan kaikki ainekset kulhoon ja sekoitan ne HETI hyvin sekaisin. Kyllä korppujauhot siinä samalla turpoavat.

Kypsennä pieni koenokare esim. mikrossa ja tarkista maku. Minä en kaivannut mitään lisämakua. Jos ei käytä sipulikeittoaineksia, silloin pitää lisätä mausteita ja suolaakin.

Muotoile sukkulat, pihvit tai pyörykät ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle hieman irti toisistaan. Kastele käsiä vedessä tekemisen aikana, niin saat tasaisen kauniin pinnan.

Paista sukkulat/pyörykät noin 200 asteisessa uunissa 15-20 min.

Ruskista kuoritut, lohkotut/viipaloidut sipulit pienessä määrässä rasvaa pannulla kevyesti. Lisää sekaan pieni loraus soijakastiketta ja tilkka vettä ja anna sipuleiden pehmentyä -> nesteet haihtuvat ja imeytyvät sipuleihin. Tarkista maku. Halutessaan voi vielä lisämaustaa esim. valkosipulilla, pippurilla, yrteillä...

CIMG7281.jpg

CIMG7297.jpg

Nykyisin paistaisin pienen määrän lihapullia/pihvejä airfryerillä, mutta siitä aparaatista toiste...