Joskus kauan kauan sitten sain kollegaltani 7 minuutin kakun ohjeen ja muistaakseni myös 10 minuutin kakkuohje tuli samassa nipussa. Vuosia on vierähtänyt tekemättä kumpaakaan kakkua, vaan mielessä 7 minuutin kakku on ollut....sillä Annen LIian hyvää-blogissa on ohje ollut jo jonkin aikaa näkösellä. Tuon blogin muihinkin ohjeisiin kannattaa tutustua, on ihana blogi. Kakkuun voisi tehdä sulatejuustosta kuorrutuksenkin....käykääs tsekkaamassa sellainen Annen blogista.
Viime viikolla sitten viimeinkin tein 7 minuutin kakkua. Annella on laskettuna blogissaan isommankin kakun ainesuhteet, vaan minä haluaisn tehdä kakusta tämän pienemmän version.
7 minuutin kahvikakku
(paistunut kakku mahtuu just ja just 2 litran vuokaan)
4 munaa
3 dl sokeria
200 g voita (huoneenlämpöisenä)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1½ dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
Paista kakkua noin 175 asteessa noin 45-50 min toiseksi alimmalla- alimmalla tasolla ( uunisi tuntien).... kakku kohoaa paljon, tosin myöhäsytytyksellä aika myöhäisessä vaiheessa. Kokeile kakun kypsyyttä esim. puisella tikulla....kuiva tikku = kypsä kakku. Varo ettet kypsennä kakua turhan kuivaksikaan. Anna kypsän kakun jäähtyä vuoassaan muutama minuutti ennen varovaista kumoamista.
Kakun rakenne on kauniimpi, jos malttaa antaa kakun kunnolla jäähtyä ja tekeytyä, vaan enhän minä malttanut....
Työkaveriltani sain tällaisen mukin aamuisia kahvihetkiä varten jäädessäni pidemmalle vapaalle.... Iso kiitos S. Päivittäin on muki ollut käytössä ja ei varmasti jää käyttämättä jatkossakaan. Hyvälle maistui kakkuviipale (jos toinenkin...) kahvin kanssa.
Kommentit