Nyt on meneillään oikea lemon curd-buumi, joten pitihän tätä herkkua minunkin yrittää jostain saada. Mielestäni olin katsonut lähikauppojen hyllyt oikeinkin tarkkaan löytämättä lemon curdia, kunnes sitten erään kerran huomasin yhden yksinäisen purkin nököttävän hyllyn laidalla....paljon tyhjää tilaa ympärillä, joten muutkin olivat tätä ostaneet. Olis siellä ollut lime curdiakin, mutta sen jätin toiseen kertaan...
Itse tehtyjä lemon curd ohjeita löytyy netistä vaikka milla mitalla. Pikkasen eri ainesuhteita niissä on ja osaan käytetään vain keltuaiset ja osassa ohjeita käsketään käyttää koko muna.
Minä otin ohjeen Pannu kuumana-blogista ja tein ihan ohjeen mukaan.....
Kuvassa oikealla minun tekemää ja vasemmalla kaupan....arvatkaas kumpi oli paremman makuista meistä???
Tässäpä ohje kopsattuna
Lemon curd - sitruunatahna - sitruunavoi (n. 3dl)
2 sitruunaa
2 dl sokeria
2 kanamunaa
50g voita
Pese huolellisesti sitruunat, raasta keltainen kuori hennosti ja purista sitruunoista mehu. Vaahdota vatkaimella kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi ja ilmavaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunan mehu ja kuoriraaste. Siirrä kulho vesihauteen päälle (kattila, jossa vesi kiehuu hiljakseen) ja sekoita n. 15 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu. Nosta kulho hauteesta pois ja sekoita siihen kuutoitu voi. Tahna on valmis ja se säilyy tiiviissä rasiassa jääkaapissa n. 2 viikkoa. (Tahna jähmettyy jäähtyessään)
Tämän näköistä tahna oli jäähtyneenä.....se jähmettyi vielä jääkaapissa lisää.
Maisteltiin kumpaakin lemon curdia paahtoleivällä.....meidän mielestä maun perusteella itse tehty voitti 10-0. Rakenteellisesti kaupan on tasaisempaa, mutta minusta itse tehdynkin rakenne on ihan ok.
Pannu kuumana-blogissa on tehty myös orange curdia.... se on minulla seuraavaksi kokeiltavien listalla...
Kommentit