CIMG8911.jpg

Joitakin viikkoja sitten, tein yhtä ikisuosikkiani eli toscapiirakkaa. Ja jotta maku olisi paras mahdollinen, käytän tähän aina rasvaksi oikeaa voita.

 

Alla olevaa ohjetta muokattu 27.2.25. 

Ainesuhteet pysyneet samoina. Pohjataikinaan lisäsin suolan, mitä nykyisin ehdottomasti laitan terävöittämään makua.

Alla olevalla ohjeella tehden tulee piirakkaan ohut pohja ja paljon toscakuorrutusta, jos tekee saman kokoiselle pellille mitä minä tein.

Toscapiirakka

(uunipellillinen, pellin koko 34x37 cm, tulee ohut pohja, paljon kuorrutusta)

Pohja:

3 isoa kananmunaa

4 dl sokeria

150 g sulatettua voita

6 dl vehnäjauhoja (käytän puolikarkeita)

2½ tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2 dl maitoa

ripsaus suolaa

Toscapäällys:

150 g voita

175 g mantelilastuja  (murskaa lastuja vähän käsin, niin tuntuvat riittoisammilta)

½ dl vehnäjauhoja

½ dl maitoa

1½ dl sokeria (tällä sokerimäärällä tulee aika makea tosca)

Valmistaminen:

Vatkaa pohjataikinan munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

Yhdistä siihen maito, sulatettu ja jäähdytetty voi ja keskenään sekoitetut kuivat ainekset siiviän läpi tasaiseksi taikinaksi. Minä sekoitan tällaiset taikinat pallovatkaimella.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, levitä taikina ihan kulmiin asti ja paista pohjaa + 175 - 200 asteessa, tavallisessa vastusuunissa uunin keskitasolla 15-20 min. eli hyvin vaalean ruskeaksi.

Valmista pohjan paistuessa toscakuorrutus.

Yleensä ohjeissa käsketään laittaa kaikki tosca-ainekset kattilaan ja kuumentaa sekoittaen kunnes kiehahtaa. Minä tykkään sulattaa kattilassa ensin rasvan ja lisään siihen kaikki muut ainekset ja sitten kuumennan kuorrutuksen kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen. Ainakin hyvin isot annokset on helpompi tehdä jälkimmäisellä tavalla.

Annostele kuuma kuorrutus heti pohjalle useampana eri kasana ja levitä sitten kuorrutus ripeästi  tasaisesti kerrokseksi pohjan päälle, ihan reunoille asti. (paistinlasta tai ruokaveitsi)

Jatka piirakan paistamista hieman kuumemmassa uunissa keskitasoa ylempänä 200-225 asteessa kunnes tosca saa kauniin ruskean värin. Kuorrutus kuplii ensin piirakan päällä ja rupeaa sitten ruskistumaan.

Varo, kuorrutus palaa helposti.

Jos uunisi paistaa epätasaisesti, (kuten minulla) voit laittaa kesken paistamisen tummemman kohdan päälle leivinpaperia, jotta kohta ei tummuisi liikaa ja tiotenkin pellin kääntäminen auttaa myös tasaisempaan lopputulokseen useimmissa uuneissa.

Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen leikkaamista annospaloiksi. Vastatehtynä tosca on rapea, mutta pehmenee säilytyksen aikana/pakastettaessa. Kummasta sitten tykkääkään enemmän?

CIMG8914.jpg

Jos haluat tehdä toscapiirakkaa vain pyöreän piirakkavuoallisen, tee ohje puolikkaana.