Mukavaa kansainvälistä naistenpäivää meille kaikille naisille.
Netin syövereistä kopsattua tietoa naistenpäivästä.
Kansainvälisen naistenpäivän perusta luotiin helmikuussa 1909, jolloin Yhdysvalloissa järjestettiin ”Naisten päivä” vastauksena New Yorkin tekstiilityöläisten laajamittaisiin lakkoihin. Niissä vaadittiin naisille korkeampaa palkkaa, lyhyempää työaikaa, parempia työolosuhteita ja äänioikeutta.
Vuonna 1910 Kööpenhaminassa kokoontunut sosialistinen internationaali päätti naistenpäivän vietosta, tarkoituksena edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä. Sukupuolten välisen tasa-arvon periaate on vahvistettu jo YK:n peruskirjassa vuonna 1945.
YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää on vietetty maaliskuun kahdeksantena päivänä virallisesti vuodesta 1975 lähtien. Naistenpäivässä kyse on paitsi naisten huomioimisesta myös tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistämisestä.
Suomessa kansainvälistä naistenpäivää on alettu viettää tiettävästi vuonna 1914
Minä tein tällaisen pienen täytekakun ihan vaan omaksi herkuksi.
Kakussa on 3 munan sokerikakkupohja tehtynä 0,7 ohjeella, lähes puolet jauhoista laitoin perunajauhoja.
Vadelma-mansikka-kermakakussa on täytteenä pakastimesta sulatettuja ja lohkottuja mansikoita (noin ½ litraa) kevyesti sokeroituna ja toisessa välissä ihania isoja kotimaisia pakastevadelmia (1 rasia) sulattetuna ja kevyesti sokeroituna. Kummassakin välissä oleva valkoinen on kerma-rahkaseosta. (2 dl vispikermaa vaahdoksi, siihen noin ½ prk rahkaa ja makeutta. Tämä piisaa kahteen väliin ja ohut murukerros kakun reunoille ja pinnalle) Kostutin hyvin kevyesti vaniljamaidolla. Kakku tekeytyi yön yli peitettynä jääkaapissa. Pinnalla on 4 dl vispikermaa vaahdotettuna ja kevyesti makeutettuna. Koko päälys on pursotettu, niin kermaa meni enemmän. Pinnalla on 1 rasia sulatettuja vadelmia ja maitosuklaata rouhittuna.
Palan kakkua pakkasin myös ystävälle. Kun kakkupalan laittaa rasian kannen päälle, on se siitä helppo ottaa. Kansi vaan pitää laittaa kunnolla kiinni ja kantaa rasia varovaisesti pohjasta kannatellen. Minä laitoin rasian vielä varalta muovipussiin, kun mies vei tämän ystävällemme töihin mennessään ja hällä on vähän ronskimmat otteet tämmösissä kuljetushommissa mitä itelläni.
Nykyisin suojaan täytekakun leikauspinnan muovipussilla (tai kelmulla), vaikka kakulla onkin astia/kupu pinnalla, niin ei leikkauspinta kuivahda yhtään.
Satuttiin saamaan eilen kahvivieraitakin, niin tästä kakusta ei ole enää isoa palaa syömättä. Tämä on ihan peruskakkua, mutta hyvin näytti maistuvan kaikille syöjille.
Kommentit