Minä valmistin tämän ruoan kuhafileistä, mutta tokihan ruokaan voi käyttää muutakin kalaa. Tehään ehottomasti uudemman kerrankin pian. Silloin voisin sen verran muuttaa ohjetta, että suolaisin kalat jo etukäteen tekeytymään jääkaappiin. Kermakastikkeen voi jokainen titenkin maustaa omien mieltymysten mukaan. Ite halusin tähän ehottomasti jotain vihreitä höytyviä (siis tilliä ja kevätsipulia) antamaan väriä. Meillä tämä maistui oikein hyvin kaikille syöjille.
Kuhaa kermakastikkeessa
(3 annosta)
3 kpl annospalaa kuhafileitä (noin 300 g fileitä)
rasvaa kalojen paistamiseen (käytin voita)
suolaa kalojen maustamiseen
noin 3 dl (ruoka)kermaa
suolaa (sorry, mausteiden määriä en ollut merkannut ohjeeseeni)
sitruunapippuria (tai mustapippuria)
sinappia ihan pieni töräys
tilliä reilusti
kevätsipulia
sitruunamehua
Valmistaminen
Paista kalat suht kuumalla paistinpannulla vähässä rasvassa kypsiksi. Tähän menee ihan muutama minuutti. Ripottele kaloille suolaa. Nosta kalat pois pannulta. Lisää pannulle kerma ja mausteet ja anna kastikkeen kiehua ilman kantta (redusoitua) kunnes kermakastike on sakeampaa. Tarkista maku. Lisää kalafileet pannulle varovaisesti lastalla nostaen/liuuttaen ja anna niiden kuumentua kastikkeessa. Nostele lusikalla kastiketta kalojen päälle. Kaloja ei kannata enää tässä vaiheessa yrittää kääntää pannulla, etteivät palat rikkoonnu. Tarkista vielä kastikkeen maku. ja sitten heti vaan syömään.
Kalat paistumassa.
Kermakastike redusoituu/kiehuu kasaan. Maku voimistuu ja sakenee.
Kalat menevät takaisin soosiin lämpenemään.
Varovainen lämmitys ja kalojen valelu kastikkeella.
Kuha-aterian alkuun syötiin tällaiset salaatit. Tuo keltanen on säilykepersikkaa.
Kommentit