IMG_20220913_213219.jpg

Toissailtana tein Lidlin perunamuusijauheesta rieskoja. Tokihan muutakin muussia voi käyttää, vaikka itetehtyä, mutta silloin kyllä jouttuu tarkistamaan suola- ja jauhomäärät. Edelleenkin tykkään laittaa jatkenestettä perunarieskoihin, joten jos sitä ei laita, silloin ei tämän ohjeen ainemäärät passaa. Me ei tykätä ihan höttöisestä pelkästään perunaisesta rieskasta, siksi jauhoja on varmasti suhteessa enemmän mitä monissa muissa ohjeissa. Mehän tykätään ihan hyvän suolaisista, vaan te jotka tykkäätte vähemmän suolaisista, niin kannattaa laittaa taikinaan vähemmän suolaa. Sitähän saa maisteltua valmiista taikinasta ja helppo sitä lisätä on. Poiskaan ei saa muuten kun lisäämällä nestettä ja jauhoja. Kananmunaa en näihin halunnut nyt laittaa, vaikka sitä monissa perunarieskaohjeissa käytetäänkin.

HUOM! ohjeella tulee iso määrä = 40 kpl pikkurieskoja, kun yhden valmiin rieskan halkaisija on noin 10 cm. Joten jos et halua tehä rieskoja kaikille naapureilleskin, muista pienentää ohje. Tosin meillä rieskoja myös pakastetaan ja ihan hyvin maistuvat pikkasen lämmitettyinä sittenkin vielä.

Tälleen minä tein kuvissa olevat rieskat.

Perunarieska (Lidlin muusijauheesta tehty muusi pohjana)

(minä tein tästä määrästä taikinaa 40 kpl pieniä rieskoja. Kypsän rieskan halkaisija noin 10 cm)

2 Lidlin perunamuusiainespussia -> näistä pakkauksen ohjeen mukaan tehty muusi (Tulee noin 1,3 litraa valmista muusia, toki muukin muusi käy)

maitoa/vettä löysykkeeksi  6 dl

suolaa 2- 2½ tl (minä laitoin isomman mukaan ja rieskat olivat ihan hyvän reilun suolaisia, käytän hienoa merisuolaa)

vehnäjauhoja  6 dl

ohrajauhoja -> kunnes taikina on löysän puuron paksuista, minä laitoin 10 dl. (jauhojen suhdetta voi toki muuttaa)

Valmistaminen:

Tee ensin muusi 2 pussillisesta  muusijauhetta pakkauksen ohjeen mukaan.

Lisää muusiin kylmä lisäneste. Jäähdytä seos kylmäksi.

Lisää suola ja vehnäjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.

Lisää ohrajauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikina saa olla löysähköä, puuromaista rakenteeltaan. Tässä vaiheessa voi vielä halutessaan maistella suolaisuutta.

Minä tykkään tehdä rieskat leivinpaperin päälle pellille. Ripsauta siihenkin ensin jauhoja, jaa 9 kasaa pellille, päälle ohrajauhoja ja taputtele rieskoiksi. Reunoilta yhtä paksuja kun keskeltä. Pistele rieskat esim. haarukalla.

Paista rieskapelti mahdollisimman kuumassa uunissa. Minulla se tarkoittaa 300 astetta ja laitan vielä kiertoilman päälle. Kuvan rieskat kypsyivät meidän uunin keskitasossa 7-9 min. Montaa kertaa ei kannata aukoa uunin luukkua, ettei lämmöt karkaa. Ekan pellillisen paistoa kannattaa tsekata, uunit kun paistavat niin eri tavalla.

Kypsä rieska on pinnaltaan rusketäplikkäinen ja pohjallakin on ihan hyvä paistopinta. Liian mustaksikaan ei saa paistaa.

Pinoa rieskat kuumina päällekkäin ja peitä liinan alle tekeentymään/pehmenemään. Muovinkin voi vielä laittaa liinan päälle.

IMG_20220913_202435.jpg

IMG_20220913_203852.jpg

Minä tykkään laittaa leivinpaperin pellille, eikä oo koskaan syttynyt palamaan tai palanut mustaksi, vaikka paistan rieskat 300 asteisessa uunissa kiertoilmatoiminnolla keskitasossa.Vaan jos ei paperia halua käyttää, niin sitten paistaa rieskat puhtaalla jauhotetulla pellillä.

IMG_20220913_210712.jpg

Tämän kokoisia ei mahtunut pellille enempää kerralla paistumaan. Rieskat "kutistuvat" sitä enemmän mitä perunaisempi taikina on. Tässä kuvassa on samat rieskat kypsinä, mitä yllä olevassa raakoina. Minä tykkään paistaa rieskat ihan kunnolla ruskeiksi.

IMG_20220913_213209.jpg

Siten vaan rieskat pinoon ja peitto päälle hetkiseksi ja eikun herkuttelemaan.

IMG_20220914_074136.jpg

Mulla jäi rieskojen teko niin iltamyöhään, että peittelin ne vaan muutamalla liinalla ja muovilla ja jätin ne keittiön pöydälle yön ajaksi. Aamulla sitten pussitin rieskat. Toki maistiaisrieskat piti heti lämpiminä illalla ottaa. Ihanan pehmoisina pysyvät rieskat useammankin päivän perunan ansiosta.