Nämä Britakakut tehtiin jo juhannukseksi.
Itsellemme oli tarkoitus tehdä ohutpohjainen kakku, mutta tekemisen tiimellyksessä unohdin asian kokonaan ja tein kaikki pohjat 4 munan ohjeella.
Tässä linkki yhden kakun ohjeeseen täytteineen.
Minä tein 3 pellillistä pohjaa jo to iltana ja pohjat olivat huoneenlämmössä leivinpaperilla suojattuna pe aamuun. Silloin täytin niistä 2 kakuiksi asti ja kolmas pohja meni ystäväperheelle sellaisenaan ja he täyttivät se itse.
Kahteen Britakakkuun käytin kaikkinensa 1 kg kotimaisia tuoreita mansikoita ja lisäksi pakastimesta 1 rasian isoja kotimaisia vadelmia. Kervavaandon sekaan sekoitin toiseen väliin laitetavaksi sitruunarahkaa ja toiseen väliin vaniljarahka-kermavaahtoseosta.
Ystävälle tein neliskanttisen Britan ja leikkasin pohjan niin, että keskimmäinen kerros tuli kahdesta osasta. Laitoin täytteet siis kahteen kerrokseen, jotta kakku mahtuisi tietyn kokiselle lautaselle. Noita seunoja on helppo tasata saksilla leikaten, vaikka ihan siinäkin vaiheessa kun levyn on nostanut jo edellisen kerroksen päälle.
Meille itellemme halusin pitkulaisen kakun, joten leikkasin pohjan kuvan mukaisesti. Vähän jouduin vielä levyjä kaventamaan, kun halusin kakun sopivan Teema-vadille.
Tällä kertaa laitoin mansikoiden lisäksi vähän vadelmia toiseen kerrokseen lisämarjoiksi ja antamaan kirpakkuutta maulle.
Tälleen leikeltynä tuli sipellystä pohjan reunoista, mutta nuo poisleikatutkaan ei mene hukkaan. Laitoin ne pakastimeen ja hyödynnän vuokakakkuun/pappilan hätävaraan ja naplittiin niitä aika paljon ihan sellaisenaankin. Tuo valkoinen mansikoiden pinnalla on siivilöityä tomusokeria, kun mansikat eivät olleet kauhean makeita. Tokihan sokeri sulaa leikatun mansikan pinnalle, mutta eipä se meitä haitannut.
Pihalta yrttilaatikosta hain vielä muutamia sitruunamelissan lehtiä koristeeksi.
Mehän ollaan siitä pöljiä, että tykätään Britastakun kun se on tekeentynyt/mehevöitynyt täytettynä. Syötiin kyllä kakkua ekan kerran heti pe, mutta parempaa meistä kakku oli lauantaina. Monet tykkäävät, että Brita pitää täyttää just ennen tarjoilua, silloin pitää tehä niin. Minusta asiaan vaikuttaa myös se, millaiseksi pohjan/marengin on paistanut. Minä paistan pohjaa pidempään mitä monissa muissa ohjeissa on mainittu. Ja pohjan paksuus vaikuttaa kans asiaan. Oma lemppari on edelleenkin ohuempi mitä tällä ohjeella tulee tehtynä 34 x 37 cm pellille.
Minä/me ystävien kanssa kuljetetaan kakut tällaisessa laatikossa (soveltuu elintarvikkeille). Nyt en laittanut kylmäalustaa laatikkoon, kun kakku meni vaan parin km päähän. Monet käyttävät laatikkoa toisinpäin, kakku kannen päälle ja laatikko kuvuksi. Minusta on ollut turvallisempaa laittaa kakku laatikkoon ja kansi kanneksi. Näin ovat kakut säilyneet kuljetuksessa pitkiäkin matkoja ehyinä, kunhan kuski ei hurjastele.
Kommentit