Ystävä toi reissusta tullessaan raparperia, joten päätin tehdä pitkästä aikaa talkooväen piirakka-ohjeella rapaprperiversion. Tämä ohje on taas ollut paljon esillä facen ruoka-ja leipomisryhmissä ihan tällä nimellä ja simsalabim piirakan nimellä pienennettynä piirakkavuokaan sopivaksi.
Aikaisempi postaukseni vuodelta 2020 talkooväen piirakasta löytyy täältä.
Tuolloin olen käyttänyt rasvana öljyä ja ainakin silloin taikina mielestäni huutaa lisäsuolaa maun puolesta. Tällä kertaa laitoin lisämauksi myös kardemummaa. Kanelikin sopii hyvin rapaprperipiirakkaan mausteeksi, vaikka se perinteisempään tapaan yhdistetäänkin omenapiirakkaan. Raparperin tilalle sopii tietenkin esim marjat ja hedelmänpalaset ja kaikenlaiset yhdistelmät. Meidän yksi kestosuosikki on raparperi-mansikkayhdistelmä.
Kuvissa oleva piirakka valmistui alla olevalla oheella.
Talkooväen raparperipiirakka
( minulla on 50 cm uuni ja sen pellin koko on 34x37 cm. Ohjeella tehtynä tulee (jonkun mielestä) turhankin paksu piirakka, joten pohja-ohje riittää myös 60 cm uunin pellille)
Taikina
6 isoa kananmunaa
4 dl sokeria (HUOM! alkuperäisessä ohjeessa on 6 dl, mutta meille olis ollu ihan liian makeaa piirakkaa....makuasia!)
9 dl vehnäjauhoja
4½ tl leivinjauhetta
(4½ tl vaniljasokeria...en yleensä laita ollenkaan)
suolaa reilu ½ tl -> oma lisäykseni, kannattaa ehdottomasti laittaa, terävöittää makuja ja varsinkin jos rasvaksi laittaa öljyn
(Lisämaustamiseen sopii hyvin 1-2 tl jauhettua kardemummaa (laitoin 2 tl ja maistuu valmiissa piiraklassa ihan reilusti))
300 g voita sulatettuna (HUOM! alkuperäisessä ohjeessa 3 dl öljyä….tätäkin versiota olen kokeillut ja on ihan ok)
3 dl maitoa
Lisäksi tarvitaan
oman valinnan mukaan makua antava raaka-aine; paloiteltua raparperia 8-10 dl raparperipiirakkaan + 2 rkl sokeria ripoteltuna piirakan pinnalle ennen paistoa
( marja/hedelmäpiirakkaan; erilaisia marjoja tai vaikkapa omenalohkot/kuutiot + niille sopivia pintamakuja -> sokeria, sokeri-kaneliseosta, fariinisokeria tai muuta tummaa sokeria
Valmistaminen:
Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa (minä sekoitan tällaiset taikinat pallovatkaimella alusta loppuun)
Lisää kaikki loput ainekset (toki märät ainekset voisi sekoittaa ensin keskenäänkin) ja sekoita HETI taikina tasaiseksi . Älä vaivaa turhaan taikinaa, sen verran vaan, että on tasaista.
Levitä taikina leivinpaperoidulle (minä laitan aina 2 paperia päällekkäin) syvälle pellille, ihan reunoihin asti tasaiseksi. Hyvin helposti piirakka kohoaa keskeltä paksummaksi.
Levitä päälle raparperia, marjoja, omenalohkoja/kuutioita, minkä nimistä piirakkaa nyt teetkään. Laita makua antavaa ainesta ihan reunoille asti.
Minä laitoin pohjan päälle paloiteltua raparperia aika paljon (noin litran). Ripottelin vielä sokeria piirakan pinnalle ennen paistoa.
Paista piirakka lähes 200 asteisessa uunissa tavallisen uunin keskitasossa 25-35 min. Kuvan piirakka paistui 35 min.
Jos epäilee kypsyyttä, silloin ainakin kannattaa kokeilla kypsyys puutikulla piirakan keski-osasta. Kuiva tikku = kypsä piirakka tai kakku. Muruja tikkuun voi toki tarttua, mutta jos siihen tarttuu kosteaa taikinaa, on kypsennystä vielä jatkettava. Älä kuitenkaan paista piirakkaa turhan kuivaksi.
2 rkl ripottelin sokeria raparperien pinnalle ennen paistoa
En tykkää tummasta paistopinnasta piirakan pohjalla, siksi laitan aina 2 leivinpaperia päällekkäin pellille.
Ystäväperheetkin saivat palaset talkooväen raparperipiirakkaa, vaan en ole vielä heiltä kommentteja kuullut. Me kanssasyöjän kanssa tykättiin tästä, raparperifaneja kun ollaan, eikä tuolla pienennetyllä sokerimäärällä piirakka ollut meille liian makeaa.
Kommentit