Meillä oli itestään selvää, että miehen syntymäpäiväkakkuna on Britakakku. Tykkää tästä enemmän mitä perus mansikkakakusta. Onneksi elokuun puolivälissä sai vielä tuoreita hyviä mansikoita, niin ostin niitä 4 kg laatikollisen ja sankari itse perkasi ne kakkuja varten.
Minä tein Britakakun pohjat jo täyttöä edeltävänä päivänä tällä ohjeella.
Tein pohjia 2 pellillistä (tein taikinat erikseen) ja kuvan kakkuun käytin pohjista 1½ kpl. 3 puolikasta pohjalevyä ja paksuja täytekerroksia 2 kpl.
Pohjat olivat huuoneenlämmössä leivinpaperilla peitettyinä täyttöpäivään. Me ollaan siitä pöhköjä, että tykätään Britakakusta hiieman pehmenneenä/kekeentyneenä/kostuneena, joten saatan täyttää kakun jo syöntiä edeltävän päivänä, ainakin jos sitä ruvetaan syömään jo päivällä hyvissä ajoin. Tai täytän aamulla aikaisin, jos syödään iltasella. Käyttämäni täytteet ovat kylläkin jämäköitä ja paistan pohjat niin että marenkikin on kunnolla paistunut/kuivunut.
Paksu kerros sitruunarahka-kermavaahtoseosta sai päällensä paljon kotimaisia paloiteltuja mansikoita.
Ylempään täytekerrokseen tein mansikkarahka-kermavaahtoseoksen ja sen päälle paljon kotimaisia mansikoita paloiteltuna.
Täytin kakun yömyöhällä ja tällaisenaan (en siis laittanut mitää suojaa, toki olin katsonut ettei jääkaapissa ole mitään voimakkaalle tuoksuvaa) kakku oli jääkaapissa seuraavaan aamupäivään, jolloin viimeistelin kakun
Kakkuun päivänsankari toivoi hyvin simppeliä koristusta. Sitruunamelissat hain omalta pihalta.
Kakku ei ollut valmiina yhtään liian makeaa.
Tuo ihana kukkakimppu saatiin yhdeltä ystävältä jo etukäteen, niin se pääsi koristamaan pöytää jo ekojen vieraiden tullessa.
Kommentit