Tätä banaani-rahkakahvikakku ohjetta käytän usein. Välillä pienin muutoksin, kuten nytkin. Koska tykätään kanelista, maustoin sillä kakun vaniljan lisäksi. Ohjeella tehden tulee kookas 2 litran vuoan täyttävä kahvikakku.
Kanelinen banaani-rahkakahvikakku
(tarvitaan 2 litran vuoka)
5 dl vehnäjauhoja (joskus laitan ½ dl enemmänkin, jos banaanit ovat kookkaampia)
¾ dl perunajauhoja
3 dl sokeria (tällä määrällä ei tule kauhean makeaa kakkua, mutta meille piisaa makeus oikein hyvin)
1 tl suolaa (laita ehdottomasti ees ½ tl, jos kartat suolaa. Korostaa muita makuja.)
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1½ tl kanelia (jos et tykkää, jätä vaan pois)
2 kananmunaa
1 prk maustettua rahkaa (200 g prk)
150 g voita sulatettuna
1 dl maitoa
1-2 banaania (laitoin 2 pientä ylikypsää)
Valmistaminen
Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään.
Vatkaa toisessa kulhossa munien rakenne rikki, lisää sekaan sulatettu voi, rahka, maito ja soseutettu/tilsitty banaani. Sekoita seos tasaiseksi.
Lisää kuiva-aineseos kananmunaseokseen. Sekoita vaan tasaiseksi. Älä vatkaile.
Paista kakku esikäsitellyssä (voitelu (+ jauhotus -> minä en nykyisin jauhota)) vuoassa 160-175 asteisessa tavallisessa uunissa alimmalla tasolla noin tunnin ajan. Minulla on pinnoitettu vuoka ja siinä paistetaan vain 160 asteessa kaikki. Vaan säädä uunisi lämpötila just silleen miten paistat muutkin kahvikakut. Tarkista kakun kypsyys puutikulla kakkuosan keskeltä. Kuiva tikku= kypsä kakku.
Anna kakun jäähtyä hetkinen vuoassaan ja kumoa se sitten varovaisesti. Kakun maku vaan paranee, jos se saa tekeentyä 1-2 päivää.
Ei me nykysellään malteta antaa kakun tekeentyä, tuskin ees jäähtyä, kun jos syödään sitä. Jos leikkaat lämminta kakkua, leikkaa oikein sahaten ja mielellään sahateräisellä veitsellä, että kakku ei liiskaannu. Vastapaistetun kakun rakenne on pehmeä, säilytyksen aikana hieman ”tiivistyy,” Kakku on kyllä mehevää vanhempanakin.
Minä en nykysellään jauhota hyväpintaista hyvin voideltua kakkuvuokaa.
Mehän ei maltettu ees antaa kakun jäähtyä kokonaan, kun jo maisteltiin sitä, siksi elikkauspinta ei ole nätein.
Kommentit