Tällaisten taikinasuikaleisiin kiedottujen omenakiekkojen ohjeen näin ekan kerran jossain netin syövereissä. Eikä silloin tullut edes tarkkaan katsottua millä nimellä nämä siellä olivat. Pari kertaa olen näitä nyt testannut ja teen kyllä vielä uudemmankin kerran.
Minulla oli lehtitaikinalevyjä pakastimessa, joten käytin niitä. Ei ehken paras vaihtoehto taikinaksi. Ens kerraksi ostan voista torttutaikinaa tai teen taikinan itse.
Tekemäni omenakiekot eivät ole kaikki saman kokoisia, koska halusin hyödyntää koko omenan, ettei tullut hukkapaloja.
Omenakiekkoihin tarvitaan:
torttutaikinaa tms.
isoja omenoita
voiteluun kananmunaseosta
pinnalle kaneli-sokeriseosta (tai muuta mieleistä esim raesokeri-manteliseos passaa taatusti näihinkin, tällöin omenakiekon voisi maustaa kanelilla ennen taikinaan kietomista)
Ota taikinalevyt sulamaan yhteen kerrokseen ja laita niiden päälle paperi/liina, etteivät kuivahda.
Pese omenat ja leikkaa ne viipaleiksi, minä en kuorinut omppuja (noin ½ cm paksduisiksi). Leikkaa omenakiekkoihin keskelle pyöreä iso reikä. Isompi mitä omenaporalla tulee.
Kaulitse sulaneet taikinalevyt hieman ohuemmiksi ja leikkaa ne suikaleiksi. Minä leikkasin yhden levyn 4 suikaleeseen.
Kieputa taikinasuikale omenakiekon ympärille, niin että väleistä näkyy omenaa. Jos on iso omenakiekko, ei 1 taikinasuikale ihan riitä, vaan toisella pitää jatkaa. Liitoskohat alas, niin hyvin pysyivät kiinni.
Voitele päöäöllystetyt omenakiekot kananmunaseoksella, ripottele pintaan kanelisokeriseosta (ei välttämättä niin paljoa mitä minulla kuvissa olevissa on)
Paista kiekot 200-225 asteisessa uunissa keskitasossa tasalämmöllä nätin ruskeiksi. Kurklkaa pohjalle, että on sieltäkin paistunut. Minulla kiekot paistuivat vajaan 20 minuuttia. (puhuin samalla puhelimessa, niin ei tullut niin tarkkaan aikaa katottua)
Ovat paiston jälkeen rapeita (tai ainakin mulla ovat kummallakin kerralla olleet), vaan pehmenevät säilytyksessä'. Ovat kyllä ihan syötäviä seuraavanakin päivänä, toki erilaisia. Minusta ovat parhaimmillaan heti paiston jälkeen.
Jos pakastimessasi pyöriskelee vielä joululta jääneitä torttutaikinoita, niin tässä yksi ehdotus mihin käyttää niitä.
Kommentit