Viime syksynä tehtyä omenapalatäytettä on vielä jäljellä muutamia rasiallisia, joten ei ollut vaikea päättää mitä makeaa piirakkaa tekisin. Meillä ei ole vielä omput kypsiä, mutta te joilla jo on, voitte tehdä tämän tuoreista omenoista. Tai täytteenä voisi käyttää omenapala Sharlotkaa.
Ohjeeksi valitsin tämän piirakka-ohjeen, mutta raparperien tilalla käytin omenaa, joten nimeksi saakoon omena-rahkapiirakka.
Omena-rahkapiirakka
(minulla pellin koko on 34x37 cm ja ohjeella tuli hyvän paksu piirakka)
Muruseos
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria (laitoin vain 2½ dl, koska omenapalatäyte on makeaa. Jos teet omenasta, laita koko määrä)
3 tl leivinjauhetta (alkuperäisessä ohjeessa 2 tl)
1 tl soodaa (alkuperäisessä ohjeessa 2 tl)
2 tl vaniljasokeria
250 g voita sulatettuna
(½ tl suolaa, oma lisäys, kannattaa laittaa, tehostaa muita makuja)
Piirakan pohja
2/3 muruseoksesta
2 dl maustamatonta jogurttia (tai piimää tai kermaviiliä)
1 muna
Piirakan täyte
omenapalatäytettä (jos ei ole käytettävissä mitään vastaavaa, voi laittaa ihan omenoita kuutioina tai lohkoina. Omppujen koko vaihtelee, mutta aattele , että tarvitset paloiteltuja omenoita noin litran verran.
________________
500 g maustamatonta maitorahkaa (jos käyttää makurahkoja, kannattaa sokeria vähentää reilusti)
1½ dl sokeria (minä laitoin vain vajaan dl, koska käyttämäni täyte oli makeaa)
2 isoa munaa
1 rkl (=3 tl) vaniljasokeria
Piirakan pinnalle
1/3 muruseoksesta (mittasin tämän ja se on 4 dl)
Valmistusohje
1. Valmista ensin muruseos. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Sekoita murumaiseksi seokseksi. Ota muruseoksesta sivuun 1/3 (= 4 dl). Se säästetään piirakan pintaa varten.
2. Sekoita maustamaton jogurtti ja muna keskenään ja lisää seos jäljelle jääneeseen (2/3) muruseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla peitetylle korkeareunaiselle uunipannulle. Minulla uunipellin koko 34x37 cm ja piirakasta tuli valmiina ihan muhkea piiras.
3. Levitä täyte. (minulla siis kotitekoista omenapalatäytettä) Jos käytät omanoita leikkaa ne pieniksi paloiksi ja ripottele pohjataikinan päälle ihan reunoille asti. Kotitekoisesta omenasoseesta rulee ihana täyte, jos sekoittaa siihen vähän sekaan karkeaa raastettua omenaa ja varalta pikkusen perunajauhoja.
4. Sekoita rahkatäytteen ainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Tarvittaessa rahkaseosta saa tasoitettua esim. lusikalla.
Viimeistele piirakka ripottelemalla päälle muruseos, myöskin tämä ihan reunoille asti.
5. Paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 40 - 45 minuuttia. Minun piti nostaa piirakka hieman ylemmäksi uunissa, jotta pinta sai väriä, eikä pohja tummunut liian tummaksi.
(Varsinkin jos teet alkuperäisellä ohjeella ja käytät soodaa 2 tl, niin varo, ettei piirakka ota liikaa väriä.)
6. Jäähdytä piirakka ja leikkaa se halutun kokoisiksi annospaloiksi.
7. Säilytä piirakka kylmässä.
Kuvassa olevasta yhdestä purkillisesta omenapalatäytettä + pari kukkuraa lusikallisesta toisesta laitoin täytekerrokseksi ja oli ihan riittävän paksu kerros valmiina.
Murukerroksen alla on jo maustettu rahkakerros. Piirakka paistumaan 175 asteiseen uuniin keskitasolle.
Piirakka oli oikein mehevää ja meille passelin makeaa, vähentelin siis vieläkin enemmän sokerimääriä mitä raparperipiirakkassa, koska omenapalatäyte on makeaa. Ja tästä tuli kyllä niin miun maun mukaista makeaa piirakkaa. Jos jotain muuttaisin piirakassa ens kerralla (kun vaan muistasin), niin toisen purskillisen rahkaa voisin vaihtaa sitruunanmakuiseen, niin tulisi pientä lisäkirpeyttä. Tai voisihan rahkatäytteeseen laittaa ihan sitruunastakin makua.
Omenapalatäytettä teen kyllä tänäkin syksynä. Se on osoittautunut meillä hyvinkin monikäyttöiseksi ja tykätyksi. Sitä ollaan käytetty niin puuron lisukkeena kuin jälkiruokarahkan makua antavana aineksena, viilin ja jogurtin lisukkeena, lämmitetyn leipäjuuston kaverina, pullien (niin pienien piirakoiden kuin pitkojenkin) täytteenä, makeissa piirakoissa, käärötorttujen ja täytekakkujen täytteenä, torttutaikinaste tehtyjen neliöiden täytteenä, omenanyyteissä ja varmasti vielä monessa muussakin.
Kommentit