Perjantaina siivousten lomassa rupes tekemään mieli rusinapitkoa iltakahveille, joten tekaisin pienen pullataikinan ja siitä 4 pitkoa.
Pullataikina
(4 pitkoa, mitkä mahtuvat paistumaan 50 cm uunin pelleille)
6 dl nestettä (3 dl täysmaitoa ja 3 dl vettä)
noin 150 g rusinoita
50 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
2 kukkuraa dl sokeria
1 kananmuna
1½ rkl kardemummaa
150 g pehmeää voita
vehnäjauhoja
-> ihan normi (hieman napakka) pitkään (kone vaivas 10 minuuttia) vaivattu pullataikina
Taikinan noin 20 minuutin lepuutuksen jälkeen hieroin pitkot pelleille (mulla 2 leivinpaperia päällekkäin) ja laitoin kohoamaan liinalla ja muovilla päällystettynä lämpimän uunin päälle. Saivat kohota ihan rauhassa. Välillä kävin kattomassa (noin ½ tunin päästä), eivätkä olleet vielä riittävän hyvin kohonneita. Pitkojen voitelu kananmuna (+tilkka vettä) seoksella hyvin säikeiden myötäisesti ja koristeet pintaan. Ennen voitelua painelin muutamia rusinoita taikinan sisälle. Pitkojen paistolämmön sanotaan olenvan 175-200 astetta monestakin asiasta riippuen. Meijän uunissa pitkoille saa olla lämpötila vain noin 175 astetta....joskus nostan lopussa ihan vähän korkeammaksi lämpöä. Pitkot paistuivat 25 min pelti kerrallaan.
Mulla on 2 leivinpaperia pellillä päällekkäin, että pitkot saap olla koko paiston ajan toiseksi alimmalla tasolla (meidän uunissa on 4 tasoa)
Rusinapullaa tuli syötyä illan aikana ihan liian monta palasta.
Kommentit