Pizzakka....pitsan ja piirakan välimuoto. Lähtöisin täältä.

CIMG1210-normal.jpg

Monasti olen pizzakkaa tehnyt erilaisilla täytteillä, vaan näköjään on jäänyt postaamatta. Joitakin muutoksia olen tehnyt Kinuskikissan alkuperäiseen ohjeeseen. Jokainen voi valita oman maun mukaiset täyttee. Ideana on että pohjan päälle tulee maustettua tuorejuustoa, sitten muut halutut täytteet ja päälle juustoraastetta.  Tällä kertaa tehtiin tällaisilla täytteillä...

Pizzakka

(= 1 iso kpl...mahtuu just ja just tavallisen uunin pellille pyöreänä)

Taikina
3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
½ rkl siirappia (alkuperäisessä ohjeessa 1 rkl)
1 ½ dl kauraleseitä ( kaurahiutaleet käyvät myös)
n. 6 dl vehnäjauhoja

Täyte
n. 150 g meetvurstia ja kokolihaleikkelettä
n.150 g valkosipulituorejuustoa + osa maustamantonta
1 pieni prk ananaspaloja

pieni punainen paprika
3 dl - 4 dl juustoraastetta


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maitoon. Lisää suola, öljy ja siirappi. Sekoita taikinaan pienissä erissä kauraleseet ja vehnäjauhot kädellä sekoittaen. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä täytteen valmistamisen ajan.

Leikkaa meetvurstisiivut ja kokolihaleikkelesiivut pieniksi. Valuta säilykeananas hyvin. Leikkaa puhdistettu paprika pieniksi kuutioiksi.

Kaulitse kohonneesta taikinasta jauhoisella pöydällä iso pyöreä pohja....saa olla jopa hieman yli pellin tässä vaiheessa...siirrä pohja pellille leivinpapaerin päälle. (tietenkin pohjan voi myös yrittää kaulita leivinpaperin päällä, mää vaan en tykkää siitä tavasta). Anna pohjan kohota hieman pellillä.

Taputtele ilmat pois kohonneesta pohjasta ( siitä huolimatta valmiin pizzakan pohja on aika tuhti). Levitä tuorejuusto pohjalle, ei ihan reunoihin asti.. Ripottele täytteet tuorejuuston päälle ja päällimmäiseksi juustoraaste.

Taita reuna parin sentin matkalta täytteen päälle ja painele sormella ryppyjä.....kuten rypyttäessäsi karjalanpiirakoita.

Paista pizzakkaa noin 200 asteisessa uunissa keskitasolla 20-25 minuuttia. Varo paistamasta leivonnaista liian kuivaksi. Anna pizzakan hengähtää hetkinen ja leikkaa se sitten sektoreiksi ja nauti.

 

WP_20140310_005-normal.jpg

Kun ohjeella tekee yhden pizzakan tavalliselle uunipellille, on pizzakan pohja aika paksu, vaan syödessä tuntuma on ihan hyvä....