Jo jokunen aika sitten ollessamme poissa kotoa, oli oven ripaan ilmestynyt pussukka tällaisia....
Hoksasin kyllä heti kuka ne oli meille tuonut. Iso kiitos vielä tätäkin kautta.
Viime viikonloppuna näistä herkuista syntyi alla olevalla ohjeella maa-artisokkakeittoa neljälle. Lisukkeeksi tein ah niin helppoja ja aina kauppansa tekeviä juustotankoja. Onneksi tein niitä reimullasti, sillä ne kaikki tulivat rouskutettua heti samana päivänä vieraiden kanssa. Alkuruoka-annokseen kyllä piisaa yksikin kpl....
Muutamia uusia maa-artisokkakeitto-ohjeita katselin, vaan sitten kuitenkin tein näin simppelin keiton ilman mitää kummempia ohjeita. Tällä kertaa halusin tarjota keiton kahvikupeista, vaan totta kait keiton voi syödä tavalliseen tapaan syviltä lautasilta/kulhoista lusikallakin.
Maa-artisokkakeitto
(pieni annos esim. kahvikupista juotuna alkuruoaksi 5-6:lle)
10 kpl kookasta maa-artisokkaa
2 isoa perunaa
maitoa (tai maitojuomaa)
1-2 dl ruokakermaa
suolaa
jauhettua valkopippuria myllystä
Kuori maa-artisokat ja perunat ja paloittele ne pieniksi. Huuhdo hyvin vielä paloiteltuinakin. Laita juurekset kattilaan ja kaada maitoa niin että ne peittyvät.... minulla meni n. 6 dl. Kypsennä juurekset miedolla lämmöllä ihan pehmeiksi. Sekoittele muutaman kerran kypsymisen aikana, ettei maito pala pohjaan. Soseuta ainekset kattilassa ihan tasaiseksi soseeksi. Lisää ruokakerma ja kuumenna keitto kiehuvaksi. tarkista sakeus passeliksi....jos keiton aikoo juoda mukeista tai kahvikupeista, saa se olla aika juoksevaa. Mausta keitto valmiina suolallla ja valkopippurilla.
Juustokierteet on valmistettu tämän ohjeen mukaisesti käyttäen pintaan juustona laktoositonta punaista emmentalia oikein reilusti. Taikinana on tälläkin kertaa Myllyn parhaan torttutaikinalevyjä. Helpooja ja nopeita tehdä valmistaikinasta. Juustoraasteen tilalla/lisänä pinnalla voisi käyttää vaikkapa unikon- tai seesaminsiemeniä.
Muutamia kierteitä jäi ja ne rouskutettiin illalla broilerisalaatin kanssa.
Kommentit