Nyt kun tomaattisato on ruvennut kypsymään, olen käyttänyt niitä entistä enemmän ruoanlaitossa. Viikolla oli enemmän syöjiä, niin tein tällaista uuniseitä. Yleensä ollaan tykätty tämän tapaisesta seistä, eikä tämäkään ollut poikkeus, vaikka onkin hieman erilaista mitä ennen.
Seivuoka (koskenlaskijaa ja tomaattia)
700 - 800 g pakasteseitä sulaneena/kohmeisena (minulla oli 700 g)
3 - 4 tavallista isoa tomaattia viipaleina
1 pieni punasipuli ohuina suikaleina/puolirenkaina (tai pätkä hienonnettua purjoa tai ruohosipulia)
sitruunapippuria (noin 1 tl)
suolaa (noin 1 tl)
tuoretta tilliä (noin 2 rkl)
-----------------------------------------------
1 prk ruokakermaa (2 dl)
1 dl maitoa
1 pkt (=250 g) koskenlaskija sulatejuustoa
2 -3 rkl vaaleaa Maizenasuurustetta
ripsaus suolaa ?
-----------------------------------------------
2 - 3 dl juustoraastetta
__________________________
tilliä tai ruohosipulia paiston jälkeen
Valmistaminen:
Paloittele kohmeinen kala kuutioiksi (haarukkapaloiksi) ja levittele tasaisesti uunivuokaan.
Laita hienonnettu sipuli ja mausteet kalakerroksen päälle ja sitten tomaattiviipaleet.
Kiehauta maito ja kerma kiehuvaksi, lisää vaalea Maizenasuuruste ja kiehauta. Lisää koskenlaskija paloina ja anna liueta. Maistele ja mausta suolalla.
Kaada kastike vuokaan tasaisesti. Kastiketta tuntuu olevan vähän, mutta kala hupenee kypsyessään ja tomaateistakin lähtee nestettä. Ripottele juustoraaste ruoan pinnalle. Kypsennä ruokaa lähes 200 asteisessa uunissa noin 40 min.
Uuniin...
Uunisei kypsänä.
Kommentit