Perunamuusin lopuista tulee useimmin tehtyä joko perunarieskaa, perunasämpylöitä tai tällaisellä ohjeella sämpylöitä tai peruna-kaurasämnpylöitä tai pitopiirakoita.
Viime viikolla en kuitenkaan halunnut tehdä näistä mitään, vaan päätin tehä leipää. Vuokaleipiä oli aikomus tehä, vaan suunnitelmat muuttuivat ja leivistä tulikin tällaisia pitkulaisia , "hieman" muhkeita. Ens kerralla teen kyllä pienempiä leipiä.
Perunaleipä
(ohjeella tulee 2 isoa pitkulaista leipää, mitkä mahtuvat just ja just paistumaan samalle pellille)
6 dl vettä
noin 5 dl perunamuusia
50 g tuorehiivaa
3-4 tl suolaa (laitoin isomman määrän hienoa merisuolaa, eikä ollut yhtään liian suolaista. myös muusin suolaisuus vaikuttaa)
50 g pehmeää voita
hiivaleipävehnäjauhoja (minulla meni noin 6 dl)
vehnäjauhoja (noin 14 dl)
Valmistaminen
Laita vesi ja muusi astiaan ja lämmitä haaleaksi. Lisää hiiva, suola ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Lisää hiivaleipäjauhot ja rasva ja alusta taikina vehnäjauhoilla. Ihan kauhean pehmeäksi taikinaa ei kannata jättää. Tämä taikina saa olla hieman jämäkämpää mitä sämpylätaikina. Minä käytin taikinaan suluissa mainitut jauhomäärät, mutta siihen vaikuttaa esim. muusin sakeus. Jätä taikina kohoamaan noin 20 minuutiksi. Minä kohotin mikrossa….on vedoton paikka. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile leiviksi. Jos tekee 2 kpl kuten minä nyt, niin leivistä tulee oikein isoja. Ens kerralla teen pienempiä leipiä. Minä tein vaan ihan tavalliset pitkulaiset leivät. Taikinasta voi tehdä myös vuokaleipiä. Kohota leivät hyvin….minulla leivät kohosivat lämpimässä uunin päällä peitettyinä lähes ½ tuntia. Pistele/viillä leivät ja paista 200-225 asteisessa uunissa, alussa ainakin alatasolla (varsinkin vuokaleivät) 40-50 min leipien koosta riippuen ja uunin lämpötilasta riippuen. Kypsä leipä on kauniin värinen, tuntuu nostettaessa kevyeltä kokoonsa nähden ja pohjaa kopisuttaessa, kuuluu leivän pohjasta ontto, kumiseva ääni. Minä peittelin leivät jäähtymisen ajaksi liinalla.
Leivät kohosivat pellillä peitettyinä lämpimän uunin päällä lähes ½ tuntia.
Näin täyteen tuli pelti, kun leivät vielä kohosivat uunissa. (Käänsin reilun puolen tunnin paiston jälkeen leivät, että sain ne keskeltäkin kunnolla kypsiksi.)
Ihan kokonaan ei maltettu antaa leipien jäähtyä ennen ekaa maistelua ja vaikka kuinka sahateräisellä veitsellä leikkasin,. pehmeä leipä meni hieman kasaaan, vaikka nämä oli taatusti kypsiä. Seuraavana päivänä leikkautui jo ihan kauniisti.
Koska leivässä on perunamuusia,säilyy se pehmeänä useita päiviä, jos ei vaan tuu heti syötyä. Näistäkin leivistä riitti maistiaisia ystävillekin.
Kommentit