IMG_20250620_135624_edit_9298696496921.j

Meillä oli yllättävänkin kaunis juhannusaattopäivä sään suhteen, vaikkakin tuulinen. Onneksi etupihamme on sen verran suojaisa, että siinä tarkeni olla. Jo muutamana vuotena ollaan perinteiseen tapaan savustettu lohta/kirjolohta ulkona sähkösavustimella ja niin tehtiin nytkin.

IMG_20250620_090829_edit_10450183161846.

Aamulla suolasin ja pippuroin kokonaisen noin 1 kg kalafileen maustumaan jääkaapppiin. Ennen savustamista laitoin pinnalle vielä sitruunaviipaleita. Mies hoiti savustamisen loppuvarmistusta vaille. Minä touhusin aterian muita komponentteja sisälle nauttien keittiön ikkunasta tulevista savun tuoksuista. Minusta se on ihana tuoksu.  

IMG_20250620_131724_edit_9545619623754.j

Meidän savustimessa ei voi säätää lämpötilaa, joten olemme päätyneet katkaisemaan virran tarvittaessa, ihan siis mututuntumalla mennään tässäkin asiassa. tarkoitus oli saada kala pysymään mehevänä, mutta meille kalankin pitää olla ihan kunnolla läpikypsää.  

IMG_20250620_132950_edit_9506288176060.j

Kun kala oli ollut noin 40 min savustimessa, katottiin sitä ja jätettiin vielä lempeään lämpöön olemaan joksikin aikaa, että muut aterian komponentit valmistuivat. Kaikkinensa savustaja ertoi kalan olleen savustimessa lähes tunnin, mutta virta ei siis ollut päällä koko ajan. Meille tämä oli täydellistä., mutta makuasioistahan ei voi kiistellä.

IMG_20250620_134726_edit_9389009487616.j

Täytyy kyllä sanoa, että oli parasta kalaa mitä ollaan koskaan savustettu. Oliskohan ollu se, etten minä ollu härppimässä asiassa, vaan mies sai hoitaa homman niin kuin katsoi parhaimmaksi. Tosin , minähän hänet olen opettanut tekemään tämänkin homman... 

IMG_20250620_134453_edit_9409119283650.j

Savukalan lisäkkeeksi keitin kotimaisia varhaisperunoita ja bimiä ja tein salaatin ja kylmän kermaviilikastikkeen.

IMG_20250620_135628_edit_9280698505209.j

Kermaviilikastikkeeseen laitoin: Kermaviiliä, sinappia, sipulin vihreitä varsia ja tilliä hienonnettuna, suolaa, sokeria, sitruunasta puristettua mehua. Minä otin itelleni lisäkis ison tukun sinapinsiemenen versoja. Minusta  ne sopivat kirpakkana niin hyvin kalan lisukkeeksi. 

IMG_20250620_135632_edit_9084345855284.j

IMG_20250620_140032_edit_8952261882626.j

Vaikka oli tuulinen sää, kun oli riittävästi lämmintä päällä, tarettiin onneksi syödä etupihalla. Meille tämä oli herkkuateria, vaikkakin yksinkertainen, eikä ollut sortteja paljoa. Eikä tullut yhtään ähky olo, vaikka syötiinkin paljon.