CIMG3104-001.jpg

Pitsoja meillä tehdään nykyisin aika harvoin. Jokunen aika sitten iski kuitenkin pitsahimo ja jo ennakoidusti tein taikinan päivällä ja laitoin sen  kohoamaan jääkaapppiin. Pitsat tehtiin loppuun vasta iltamyöhällä.

Tällä ohjeella teen nykyisin pitsapohjat.

Pitsa

( 2 kpl  pyöreitä normikokoisia)

2 dl (haaleaa) vettä

10 g tuorehiivaa

1 tl suolaa

½ dl öljyä

noin 5 dl vehnäjauhoja (käytin pitsajauhoja)

Jos teet taikinan kohoamaan jääkaappiin jo hyvissä ajoin esim. edellisenä päivänä, käytä kylmää vettä.

Sekoita hiiva (haaleaan) veteen ja lisää suola ja öljy.

Alusta taikina kimmoisaksi, hyvä sitkoiseksi taikinaksi vehnäjauhoilla. Niitä voi mennä vähän enemmänkin mitä ohjeessa mainittu määrä.

Laita pohjataikina kohoamaan peitettynä. Jos laitat sen kylmään, laita kelmu/muovipussi astian päälle.

Lisäksi tarvitaan

pitsakastiketta (käytettiin pitsapullien teosta jäänyt kastike hieman jatkettuna)

mieleisiä täytteitä kohtuudella

juustoraastetta (meillä oli edam-mozzarellaseos)

CIMG3091.jpg

Minä venyttelin ja heittelin kummankin pohjat ja kanssasyöjä sitten täytti omansa. Pohjalle kastike, sitten juustoraaste ja täytteet. Hänen valitsi täytevalikoimasta pippurikinkkua, kypsää broileria (sisäfileitä paistettuna ja paloiteltuna), paprikaa, pepperoni makkaraa ja vähän ananasta ja auraa.

Meijän uuni paistaa yleensä pohjastakin hyvin, siksi kokosimme pitsat paperin päälle. Mutta vetäisin paperin pois kesken paiston nopeuttaakseni pitsan kypsymistä. Pitäs saaha ostettua/muistaa ostaa pitsakivi tai pitsapelti. Ja kunnon pitsalapio.

Joskus ollaan paistettu pitsat folion päällä uuniritilällä Jamie Oliverin tapaan.

CIMG3092-005.jpg

Tässä kanssasyöjän pitsa paistettuna noin 250 asteisessa uunissa. Reuna ei suostunut ruskistumaan kunnolla, mutta oli pakko ottaa pois, ettei pitsa muuten kuivunut.

CIMG3097.jpg

Minä laitoin ohueen (ihan tarkoituksella ohkaiseksi pohjaksi tehty) pitsaani kastikkeen ja juustoraasteen lisäksi kypsää broileria, ananasta, paprikaa ja auraa

CIMG3107.jpg

Lisäksi meillä laitetaan lähes aina pitsaan syöntivaiheessa jalapenoa/pepperonia.