Kauheen hyvin ei oo lähiaikoina menny Davella, eikä kyllä mammallakaan, mutta etehen päin vaan porskutetaan. Onneksi meillä on omalla paikkakunnalla ihana Virpi eläinlääkäri, jolta ollaan saatu apuja, ettei aina oo tarttenu lähteä Ouluun. Davea on tutkittu lähiaikoina paljon ja monia asioita on selvinnyt. Tammikuussa Davelta viedään ainokainen palli veks, josko sitten edes osa vaivoista hellittäs (suurin osa Daven vaivoista on elinikäisiä, mutta niiden kanssa vaan tasapainoillaa). Lähiviikot mennään antibioottien ja kipulääkityksen voimalla.

Davesta on tullut entistä enemmän sylikoira/puolittainen sylikoira.

Dave menee jo alkuillasta takkahuoneeseen odotamaan, että koskas sinä pappa ne tulet laitatkaan palamaan. Meillä on joka päivä takkatulet ja pakkaspäivinä aamuin sekä illoin. Daven lempipaikkoja on köllötellä ihan takan edessä. Luulis olevan liian kuuma paikka, mutta takasin menee heti, kun haen pois.

Aamupala tarjoiltuna sohvalle. Joskus näinkin, kun toinen on kipeä. Ihan sama mitä sallittua syö ja missä syö, kunhan syö ja jois riittävästi, ettei ruiskulla tartteis nesteitä ruveta antamaan.

Pienillä lenkeillä olaan kuitenkin koko ajan käyty. Ihan ok nyt kun ei ole ollut ihan lähipäivinä pakkasia. Yhessä köpötellään lenkillä hissukseen eteenpäin.

Tässä odotelllaan, että mihin se pappa jäi kuppaamaan....auto tuli pihaan jo ainakin 2 minuuttia sitten. On hällä tarkka kuulo.

Suurimman osan päivästä Dave kuitenkin nykysellään nukkuu, sillon kun ollaan kotosalla. Lääkekuuritkin väsyttävät. Yritetään kyllä kaikin tavon poikaa ilahduttaa ja piristää. Kyllä tämä tästä taasen, toivottavasti...

Varma keino saada Dave piristymään on pääsy hoitopaikkaan. Muutama viikko sitten Dave oli hoitopaikassa pitkän päivän, kun me piipahdettiin Haaparannassa. Aina jääp tuonne niin iloissaan, eikä yhtään haikaile perääni. Ollaan kyllä onnekkaita ja onnellisia, että on tuollainen paikka Davelle.

Pääsen minä kyllä mamman ja papan mukaan reissuille aina kun se on mahollista.