CIMG3517.jpg

Suklaaköörötorttu eli unelmatorttu on aina ollut yksi lemppari makeista leivonnaisista. Kuuma kahvi ja pikkasen kohmeinen unelmakäärisviipale = minulle herkkuhetki. Ja nimenomaan sillä vanhalla täytevaihtoehdolla, missä keitetään kiisselipohja ja se yhdistetään rasvavaahtoon = voi-vaniljakiisseli. Laitan tämän täytteen ohjeen postauksen loppuun, sillä sitäkään ei näytä olevan vielä blogissani.

Lähikuukausina olen pariinkin otteeseen tehnyt useamman käärötortun osittain Tarulta otetulla ohjeella eli täyte on Tarun blogista (voi-sokerikreemi) ja pohjat olen tehty yleensä käytttämälläni käärötortun perusohjeella.

Monet tekevät unelmakääretortun täytteeksi voi-sokeri-keltuaisvaahdon (tähänkin löytyy ohje postauksen lopusta). Tästä en oikein koskaan ole itse tykännyt, teen kyllä tälläkin täytteellä. Mutta onneksi jokainen voi itse valita, millaisen täytteen tekee. Joku valkoinen "mössö" perinteisessä suklaakääretortussa kuitenkin on täytteenä. Alla 3 eri kreemi vaihtoehtoa.

Yläkuvassa olevat suklaakäärötortut ovat kaikki pikkasen erilaisia. Vasemmalta eka = tästä unohdin leivinjauheen kokonaan pois. Keskimmäisenen on ihan ohjeen mukaan tehty ja siinä on siis leivinjauhe. Oikealla uloimpana on perunajauhoilla tehty gluteeniton unelmatorttu.

Suklaakääretorttu (unelmakääretorttu)

Pohja:

4 munaa

1½ dl sokeria

1½ dl jauhoja (laitan 1 dl vehnäjauhoja + ½ dl perunajauhoja TAI koko määrä perunajauhoja, niin saa gluteenittoman)

1 tl leivinjauhetta (kaikki eivät laita, minä laitan)

3 rkl tummaa kaakaojauhetta

Täyte: Voi-sokerikreemi

150 g voita

75 g sokeria

32 g vettä

1 keltuainen

Valmistaminen.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita pellille leivinpaperi ja voitele se. Mittaa kaikki ainekset munat ja sokeri yhteen kulhoon ja toiseen kaikki kuivat ainekset.

Tee sitten pohja: vatkaa munat ja sokeri oikein hyväksi valkoiseksi kuohkeaksi paksuksi vaahdoksi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne siivilän läpi vaahdon sekaan sekoittaen nostellen (minä teen tämän vaiheen pallovatkaimella). Sekoita ihan pohjaa myöten nostellen. Lisää jauhot esim 2-3 erässä. Kaada tasainen kuohkea taikina pellille ja levitä itasaiseksi, ihan nurkkia myöten. Varo ettei keskelle jää taikinaa paksummalti. Paista pohja heti uunin keskiosassa 8-10 min eli kunnes pohja on pinnalta kauniin ruskea ja pohjakin on saanut paistopintaa. Kumoa pohja heti leivinliinan päälle (tai leivinpaperi, mihin olet ripotellut sokeria), irrota paperi ja vedä se irti pohjasta. Jätä paperi pohjan päälle, kunnes pohja on jäähtynyt ihan kylmäksi.

Valmista voi-sokerikreemi: Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja kuumenna sen verran, että sokeri liukenee veteen ihan kokonaan. Jäähdytä seos esim. kylmässä vesiastiassa. Vatkaa voi oikein valkoiseksi vaahdoksi, tähän menee aikaa aika kauan....lähes 10 minuuttia. Kun voivaahto on valmista, lisää siihen kylmä sokeri-vesiseos ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Lisää sitten keltuainen ja vatkaa seosta vielä noin 10 minuuttia.

Levitä kreemi kylmän pohjan päälle. Rullaa käärötorttu aloittaen lähinnä itseäsi olevaa pitkää sivua. Ensin pieni tiukka aloitus, rullauksen pitää lähteä muodostumaan heti pyöreänä. Kääräise käärö liinaan/leivinpaperiin ja laita se jähmettym,ään kylmään. Unelmakäärötorttu pitää säilyttää kylmässä täytteen takia.

CIMG3527.jpg

Nämä unematortut oli pakko leikata heti täyttämisen jälkeen, sillä en saanut niitä kokonaisina kylmään, siksi leikkauspinta ei ole niin siisti.

Tässä pari kuvaa toiselta tekokerralta. Ohje sama.

CIMG9293.jpg

Tämän käärötortun pohja on tehty Tarun käyttämällä pohja-ohjeella. Minun pelti on sen verran pieni, että ohjeella tulee vähän liian paksu pohja ja siksikin se meinaa repeytyä käärimisvaiheessa, vaikka kuinka varovaisesti käärii. Vaan eipä pieni repeily mitään haittaa. Jos tykkää oikein paksusta täytekerroksesta, voi sitä tehdä isomman määrän. Meille piisaa vallan mainiosti tämä määrä.

CIMG9300.jpg

Jos joku ihmettelee miksi muovit kertakäyttölautasella, niin siksi, koska noihin lautasiin tarttuu leivonnaiset kiinni.

Tässäpä sitten voi-vaniljakiisselin ohje. Tämä on minulle se perinteinen täyte unelmatorttuun. Kuviakin on, mutta en nyt tähän hätään löytänyt kuvakaaoksesta yhtään. Lisään kuvan, kunhan löytyy...

Voi-vaniljakiisseli 

(tästä riittää yhteen käärötorttuun normaali ohuehko kerros, jos tykkää paksusta täytekerroksesta, kannattaa ohjetta suurentaa)

1 dl maitoa

1 keltuainen

2 tl perunajauhoja

1 rkl sokeria

vaniljasokeria (noin 2 tl)

100 g voita

Valmista ensin vaniljakiisseli. Eli laita kattilaan maito, keltuainen, perunajauho ja sokeri. Sekoita ainekset sekaisin ja rupea sitten vasta kuumentamaan seos kiehuvaksi ihan koko ajan sekoittaen pohjaa myöten, jotta kiisselistä tulee tasaista, eikä se pala pohjaan. Jos kiisseli saostuu liian nopeasti ja meinaa tulla klönttejä, sieppaa kalttila pois levyltä ja sekoitat vaan koko ajan, niin se tasoittuu. Ota pois levyltä, kun kuplii = kiehuvaa. Laita kiisseli jäähtymään ihan kylmäksi.

Vatkaa voi vaahdoksi ja yhdistä siihen vaniljasokeri. Vatkaa voivaahtoa koko ajan ja lisää kylmä kiisseli pienissä erissä ( = esim ruokalusikallinen kerralla) rasvavaahdon sekaan. Tuloksena pitäisi olla kaunis tasainen voivaniljakiisseli. Pieni varoitus! täyte voi juoksettua jos kiisseli ei ole ihan kylmää tai jos lisäät kiisselin liian isoina erinä voivaahtoon. Maltti on siis valttia, tämänkin tekemisessä. Älä hötkyile.

Tässäpä vielä tämä monien käyttämä täytevaihtoehto. Nyt löytyvät kaikki 3 eri kreemivaihtoehtoa tästä samasta postauksesta. 

Helppo kreemi unelmakääretortun täytteeksi

(yhteen 3-4 munan kääretorttuun passeli määrä)

150 g huoneenlämpöistä pehmeää voita
2 dl tomusokeria
2-3 tl vaniljasokeria
1 munankeltuainen (joissakin ohjeissa 2 kpl, mutta minusta se on jo likkaa)

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

Nyt vaan jokainen valitsemaan, millaisen kreemin omaan suklaakäärötorttuun haluaa tehdä.