Tämän broileriruoan ohjeen otin Kropsua eväänä- blogista. Tuosta linkin takaa löytyy alkuperäinen ohje ja tässä alla ohje kirjoitettuna, kuten minä tämän helppotekoisen broileriruoan tein. Minä nimesin ruoan broilerihöystöksi, koska vaikka lisäsin jo Miksun vihjauksesta kastikeosuutta, olisi sitä voinut olla vieläkin enemmän.
Broilerihöystö /Uunissa valmistuva broilerikastike
450 g maustamattomia broilerin filesuikaleita
1 tl paprikajauhetta
1 tl currya
1 tl sitruunapippuria
vähän vajaa 1 tl suolaa
1½ rkl vehnäjauhoja (jos haluat kastikeosuutta reilummasti, laita enemmän)
1 pieni prk säilyke ananaspaloja (vähän vähempikin riittää, jos laittaa paprikaa)
3 minipaprikaa
2½ dl juustokermaa
+ ½ dl vettä (jos haluat kastikeosuutta reilummasti, laita enemmän)
Valmistaminen
Laita broilerisuikaleet laakeaan uunivuokaan ja ripottele mausteet ja vehnäjauhot lihoille. Sekoita kunnolla kaikki sekaisin.
Paista 200 asteisessa tavallisessa uunissa 15 minuutin ajan. Ota sitten vuoka pois uunista ja sekoittele lihapalat irtonaisiksi.
Laita vuokaan ananaspalat, isoiksi suikaleiksi leikatut paprikat ja juustokerma. Huuhtaise kermapurkki tilkalla vettä ja laita sekin vuokaan.
Jatka ruoan kypsentämistä uunissa vielä noin 25 minuutin ajan.
Sekoita kypsä ruoka vielä sekaisin ja tarkista kastikeosan sakeus ja maku.
Me syötiin broilerihöystö keitetyn riisin ja salaatin kanssa.
Kommentit