Blogissa on ollut taas hiljaiseloa ja syy on Dave.

Toki aikaa olis iltamyöhillä ollu laittaa päivityksiä ja tehnyt olen muutamia leivonnaisia/ruokia mitä tännekkin joskus päivitän, mutta ajatukset ei vaan pysy nyt kasassa.

Dave sairastui ihan kunnolla siskon porukoiden lähdettyä 2 viikkoa sitten meiltä. Toki Daven olotila on pidemmän aikaa muhinut, mutta nyt jokin laukaisia tilanteen. Te ketkä seuraatte Instassa  ja Facessa oottekin lukeneet Daven tämän hetken tyilanteesta. Oltiin ensin täällä omalla ellillä 3 kertaa ja lukematttomat koeket otettiin ja tutkittiin, kunnes meidän oli aika suunnata sisätautilääkärille. Rattoisasti meni yks iltapäivä, kun rupesin selvittelemään msitä sellaisia löytyy ja millä sinne sitten pääsen menemään. Päätin kuitenkin suunnata Ouluun ja monien suositusten jälkeen paikaksi valikoitui Kamu. Siellä olin Daven kanssa ekan kerran tämän viikon torstaina 3 tuntia vastaanotolla. Tutkittiin, otettiin verikokeita, jotta hähdään miten ne ovat kehittyneet, otettiin röntgenkuva monelta kantilta, ultrattiin useamman erikoislääkärin toimesta, nesteytettiin, laitettiin kipupiikki jne. Kaiken tutkimisen jälkeen vikoja/sanomiais löytyi (esim haiman ja pernan seutu), mutta ei suoranaisesti sellaisia mitkä selittäisivät Daven tämän hetken olotilan. Eli Dave ei ole ollut ollenkaan oma hurmaava itsensä. Syö huonosti, apaattinen, väsynyt jne. Veriarvot sekaisin,, lähinnä punasolut. Anemia todettu, crp koholla, mutta ei kauheasti. Akuuttia haimatulehdusta epäiltiin, mutta eilen iltamassa tuli Kamusta viesti, että arvo oli normaali. Toki kroonisena voi olla. Laajan kakkatutkimuksen tulokset tulivat illalla, kaikki oli negatiivisia. Kyllä on kuulkaas mamma taas oppinut koiran asioista paljon parin viime viikon aikana. Torstain käynniltä tultiin kuitenkin vielä kotia ja uus meno on ens maanantaina ja sitten katsotaan miten edetään. Ei me kyllä sairaalaan haluttas, mutta jos ei mikään muu auta, niin pakkohan se on. 

Ikävä kyllä tutkimuksissa löytyi sivulöydöksenä myös suurentunut sydän lievillä sivuäänillä (sivuääni voi johtua anemiasta) ja kalkkeutuneet selkänikamat monestakin kohtaa ja ihan jumissa oleva takapää (toivottavasti vaan lihaksissa)

Alla muutamia kuvia parin viikon ajalta.

Kuva viime torstailta.

Omalla ellillä eli Virpillä ollaan käyty monata kertaa lähiviikkoina ja oltu yhteyksissä vielä Oulun reissun jälkeenkin.

Kiltisti annoin Virpin tutkia joka paika ja ultrata. Taas siis menetin mahakarvani.

Tarkempiin tutkimuksiin piti kuitenkin lähteä Ouluun. Tosin ei täällä saatu selville paljoakaan enempää tähän mennessä mitä Virpi jo oli kertonut.

Ennen sisälle menoa kävin kuitenkin lukemassa ja vastailemassa paikallisiin viesteihin. 

Onneks mamma oli mukana röntgenissä, kun jouduttiin kuvaamaan niin pitkään. Jouduttiin ottamaan osa kuvista uusiksikin, kun lääkäri halus nähä laajemmalti uljasta kroppaani. Välillä kellotin selällään ja välillä millon milläkin kylellä. Istualtaan ei sentään otettu yhtään kuvaan. Mammalla oli semmonen lattiaan asti ulottuva haarniskapuku päällä. Hää oli vähän hassun näkönen. En viittiny vängätä vastaan asennoissa, kun nuo painavat pötkylät antovat hyvin turvaa ja mamman kädet ja korvaan hömpötykset. On se tuo minun mamma vähän hassu! Tästäkin selvittiin. Ultrauksissa oli 3 eri alan ihmistä tsekkaamassa sisuskalujani.

Kotona köllöttelyjä. Tämä kuva on viime viikolta. Oulun reissun jälkeen karvaton alua vaan isoni. Mamma höpöttää mulle, että nahkamasu on ihana, ihan kun pentuna oli.

Tämä kuva kertoo edelleenkin meidän mielialan tällä hetkellä. Joku tätä meidän poikaa edelleen vaivaa, kun vaan tietäs mikä. Jospa ma uudet verikokeet kertosivat, että olotila (esim luuydin toimimaan)olis lähtenyt normalisoitumaan.

Meille saa pittää edelleen peukkuja. että tästäkin vielä selvittäs kohti 20.9.olevaa Daven syntymäpäivää.