Pakastimien tyhjennys jatkuu. Broilerin ohutleikkeitä olin ostanut ison pkt ja laittanut osan lihoista pakstimeen ja ne käytin tähän ruokaan. Jos olisin ostanut vartavasten lihan tätä ruokaa varten, olisin varmaankin ostanut maustamattomia paistileikkeitä. Minä kypsensin ruoan uunissa, koska muutenkin uuni oli käytössä, mutta toki tämän voisi kypsentää loppuun asti esim padassa/paistinpannulla liedellä.
Tälleen valmistui kuvissa oleva broileriruoka.
Kermainen broileripata (uunissa kypsennetty)
4 annospalaa luutonta broileria (minulla oli ohutleikkeitä pakastimesta, mutta myös esim paistileike sopisi tähän oikein hyvin))
rasvaa lihojen ruskistamiseen (käytän rypsiöljyä)
___________________
1 iso keltasipuli (lohkoina)
valkosipulia oman maun mukaan (laitoin 2 pulleaa kynttä)
1 iso suippopaprika (isot suikaleet, minä käytin jo parhaat päivänsä nähneitä pikkupaprikoita)
10 kirsikka/miniluumutomaattia kokonaisina
2 dl (ruoka)kermaa
1 dl vettä/broilerilientä
2 rkl tomaattipyrettä
ripsaus sokeria
savupaprikajauhetta (tai tavallista paprikajauhetta)
sitruunapippuria (tai mustapippuria rouheena)
suolaa
(Valmiin ruoan pinnalle persilja/lehtipersiljaa tai tuoretta basilikaa)
Valmistaminen
Paloittele lihat isohkoiksi paloiksi (minä puolitin ohutleikkeet)
Ruskista lihat paistinpannulla molemmin puolin ja siirrä ne uunivuokaan/pataan (toki lihat voisi myös ruskistaa vuoassa 225 asteisessa uunissa)
Freesaa/kuullota pannulla sipulit, paprika ja tomaatit, lisää sekaan nesteet ja mausteita ja anna seoksen kuumentua kiehuvaksi. Tarkista maku mieleiseksi. Joskus laitan chiliä antamaan lisäpotkua makuun. Kaada kastike vuokaan lihojen sekaan. Kypsennä ruoka 175-200 asteisessa uunissa lihapalojen paksuudesta riippuen 25-40 min. Minulla kuvan ruoka oli uunissa 30 min. Ripottele vihreää ruoan pinnalle.
Ruoka menossa uuniin. Kun ruokaa ei kuivata uunissa, niin tuo nestemäärä piisaa kyllä lihoille.
Me syötiin broileripataa keitetyn riisin ja salaatin kera.
Kaappeihin oli kertynyt jos jonkunlaisia hedelmiä ja osa alkoi jo olla nähnyt parhaat päivänsä, joten tein pitkästä aikaa hedelmäsalaattia jälkiruoaksi/välipalaksi. Pohjana 0n hedelmäcocktain prk, pieni ananasprk liemineen, päärynää, omenaa, viinirypäleitä, banaania, säilykekirsikoita ja liemessä on hedelmämehujen lisäksi aukaistun spritepullon jämät, sitruunan- ja appelsiinin mehua. Makeutta ei meidän makuun tarvinnut laittaa yhtään.
Hedelmäsalaatti syödään meillä yleensä ihan tällaisenaan, ilman kermavaahtoja tms lisukkeita, siksi siinä pitää meillä olla lientä. Oli kyllä ihanan raikasta jääkaappikylmänä.
Kommentit