original_9891c91a-2016-424b-bf20-6ebad7b

Meillä syötiin lounasruokana pannulla paistettua kirjolohta, perunamuusia ja salaattia.

IMG_20211030_142511.jpg

Moni varmaan kauhistuu, mutta meillä pitää kala paistaa kunnolla tummaksi ja läpikypsäksi, ei kuivaksi kuitenkaan.

Kalana oli 1 pieni kirjolohifile -> poistin nahkan raakana. Suolasin kalapalat pari tuntia ennen ja olivat jääkaapissa tekeytymässä. Oikeassa voissa paistyoin pannaulla ja maustoin vierlä sitruunapiuppurilla ja kuivatulla tillillä.

IMG_20211030_143326.jpg

Annoksessa olevat porkkanat ovat ihania rakuunaporkkanoita, mitkä jäivät toiselta aterialta, niin syötiin nyt loppuun. Me ei kaivata tällaiselle aterialle kastiketta, sitruunamehu kalan päälle piisasi.

Jos oman maun mukaan tekisin kastikkeen, niin tekisin tähän kylmän soosin, vaikka kermaviili/majoneesipohjaisena.

IMG_20211030_131318.jpg

Simppelissä salaatissa on vihreää salaattia, kurkkua, mandariinia ja retiisiä.

original_8710b3ab-63fd-47a5-900d-c300a69

Aniliinpunainen syystähti oli ihan pakko ostaa Tokmannilta ja samalla ostin kukan ystävällekkin piristykseksi.Tähden hinta Tokmannilla on 5.99e.