Olen jopa hämmentynyt miten monenlaisia arabialaisia mauste/kahvikakku-ohjeita onkaan netti pullollaan. Tuntuu, että jokaisella on se aito alkuperäinen ohje. Yhtenä iltana selailin ohjeita ihan urakalla ja tein vertailuja. Lähinnä mausteet aiheuttavat eroja, tuleeko mantelia vai pähkinää, millainen kuorrutus. Mulla on ollut aktiivikäytössä vain 2 ohjetta, vaan sain Instassa muutaman erilaisen ohjeen, mitä joskus kyllä kokeilen.
Kuvan kakut on tehty tällä kestosuosikkiohjeella, koska porukkani ovat tähän versioon tottuneet. Aikoinaan, vuosikymmeniä sitten rupesin tätä kakkua tekemään ystäväperheille joulu yms kukkasina, niin nyt vieläkin toivotaan samaa. Tämä ohje on kulkenut matkassani ainakin 35 vuotta.
Kakun ulkonäkö vain on muuttunut. Aikoinaan ystäväperheiden lasten olessa pieniä, toivoivat he kaikenlaisia nomparelleja yms kuorrutuksen pinnalle. Nykyisin lähes kaikki haluavat kakun ilman koristelta. Ite tykkään laittaa kuorrutuksen raitaiseksi. Eli ihan vaan veitsellä vetelen kakun pintaan juovia. Tokihan juontteet vois tehdä pystysuuntaankin, vaan minä tykkään niistä enemmän näin tehtyinä.
Meillä + lähipiirissä tätä kakkua kutsutaan nykysellään suklaakakuksi.
Kakku voidaan pakastaa ihan kuorrutuksen kanssa. Kun pinta on kunnolla jähmettynyt/kuivahtanut, ei kakku ole sottaavaa syötävää, kun kuorrutukseen laittaa ohjeessa olevan tomusokerimäärän. Kesäkuumalla/auringonvalossa kuorrutus pehmenee.
Tämä sitruunainen, ei kuorrutettava arabialainen maustekakku on kans hyvää.
Kommentit