Viikolla tein tällaista nopeatekoista nakki-makaronipataa lounasruoaksi. Ite olisin tähän lisännyt vielä paprikaa ja jotain vihreää, mutta jätin ne nyt pois muiden toiveesta.
Minä tein ruoan kuorettomista nakeista, mutta toki ruokaan voisi käyttää myös mausteisia muita makkaroita, jos sellaisista tykkää.
Muutamia ohjeita katsoin netistä ihan mielenkiinnosta ja hieman hämmennyin, kun suurimmassa osassa ohjeita makaroonit keitetään erikseen ja yhdistetään sitten muihin aineksiin. Ite oon aina tottunut tekemään tällaisen pataruoan/mössön niin, että makaronit kypsennetään siinä maustetussa liemessä ja sinne lisätään muut ainekset. Tekotapoja on siis useammanlaisia tämänkin ruoan kohdalla. Asia erikseen on, jos olis esim tähteeksi jäänyttä keitettyä makaronia ja niistä rupeaisi tekemään tällaista pataruokaa.
Tälleen valmistui tämä helppotekoinen ja nopsaan kypsyvä nakki-makaronipata/mössö. Nakkeja ei ole tietenkään mikään pakko ruskistaa pannulla, mutta kun me tykätään enemmän ruskistetuista ja kirjoitan ohjeet yleensä niin kuin ruoat ite oon tehny.
Nakki-makaronipata
6 dl vettä
250 - 300 g tomaattimurskaa (käytin kokonaisia tomaatteja liemessä, mitkä muusasin kuumentamisvaiheessa, myös maustettu tomaattimurska kävisi)
1 lihaliemikuutio
3 dl sarvimakaroneja (minulla Myllyn paras tumma makaroni, on meidän suosikki sarvimakaroneista)
8 - 10 kpl nakkeja (minulla Snellman kuoreton 280 g pkt = 10 kpl, josta käytin 8 nakkia)
1 oikein iso keltasipuli
nokare rasvaa nakkien ja sipulien ruskistamiseen pannulla
2-3 kynttä valkosipulia (oman maun mukaan)
mausteita: paprikajauhetta, mustapippuria, aromisuolaa/suolaa, kuivattua oreganoa
200 g pss pakaste herne-maissi-porkkanaseosta (tai muuta pakastekasvista)
(pinnalle tarjollepannessa väriläiskäksi persiljaa, sipulin varsia, paprikakuutioita tms)
Valmistaminen
Laita vesi, tomaattimurska, lihaliemikuutio ja mausteita kattilaan kuumenemaan. Kun vesi kiehuu, humpsauta makaronit ja pakastekasvikset kypsymään. Sinä aikana ruskista paloitellut nakit ja hienonnetut sipulit ja yhdistä ne heti kattilaan hautumaan muiden ainesten kanssa. Anna ruoan kypsyä niin että makaroni on napakan kypsää. Maistele ruokaa jo kypsymisen loppupuolella ja lisäile makuja. Joskus laitan makeaa chilikastikettakin mausteeksi. Tarkista myös nesteen määrä. Minulla ruoan kypsymiseen meni noin 20 min kaikkinensa. Anna ruoan tekeentyä kannen alla edes muutama minuutti, niin maut tasaantuvat.
Jos ruoan lämmittää uudelleen, joutuu tällaiseen yleensä lisäämään nestettä lämmitysvaiheessa.
Monellekko ohjeella tehty ruoka piisaa? Jaa-a, meillä tästä söi 3 nälkäistä syöjää ja yks ihan pieni annos jäi tähteeksi.
Kuv otettu kypsymisen loppupuolella, kaikki neste kyllä imeytyy makarooneihin. Tässä vaiheessa kannattaa jo maistella makuja.
Me tykätään kosteasta pataruoasta, mutta ei siinä saa olla lilluvaa lientäkään kun ruoka on kypsää.
Meillä tämä maistui kaikille syöjille. Vaihteeksi muustakin tehtyä makaronimössöä/pataa kuin jauhelihasta. Omaan annoskeeni laitoin lautaselle vihreää pinnalle.
Kommentit