CIMG7866.jpg

Aika monissa blogeissa on tehty lähiaikoina raparperi-mansikkapiirakkaa. Namskis, semmonenhan on kertakaikkisen ihanaa, vaan kun ei vielä mansikka-aika ole, oli minun tyytyminen ihan vaan raparpereista tehtyyn.

Eka sato raparperia on jo pakastettu. Pienimmät varret jätin vielä kasvamaan. Juhannuksena kyläreissulta tarttui mukaan kertakaikkisen muhkeita raparperinvarsia, joista osa päätyi tähän piirakkaan. Sain samaisessa kyläpaikassa todella herkullista raparperipiirakkaa, vaan kun ei kaikkia aineita siihen ollut, jäi sen piirakan teko tuonnemmaksi.

CIMG7847.jpg

Raparperipiirakka valmistui yhden kulhon piirakan pohjalla, mitä olen käyttänyt todella moniin piirakoihin pohjaksi esim tähän omenapiirakkaan. Sekoita ainekset ja kaada pellille....helppo tekotapa. Pullahiiren blogista olen pohja-ohjeen aikoinaan ottanut.

Helppo raparperipiirakka

(pellillinen piirakkaa, käyttämäni pellin koko 33x32cm)

8 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

4 1/2 dl sokeria

4 1/2 dl kerma-maitoa ( eli puolet kermaa ja puolet maitoa)

2 isoa kananmunaa

200 g voita

(1 tl jauhettua kardemummaa....ei ole välttämätön, vaan kardemummasta tykkäävien kannattaa kyllä laittaa)

Pohjan päälle 8-10 dl (kuorittuja) raparperinvarsia paloiteltuna lanteiksi

Raparperien päälle muruseos

50 g voita

vähän vajaa 2 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

Sulata voi. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa keskenään ja lisää kulhoon kerma-maito, munat sekä sula voi. Sekoita taikina kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille leivinpaperin (mulla taasen kaksi paperia päällekkäin) päälle. Kuori raparperin varret ja leikkaa ne ohuiksi lanteiksi ja elvitä piirakkapohjan päälle. Nypi muruseoksen ainekset sekaisin (isompi määrä on helppo tehdä myös sähkövatkaimella surrauttaen)  ryynimäiseksi ja levitä seon piirakan pinnalle. Paista piirakkaa 175 (ihan vähän yli) asteisessa  uunissa keskitasossa 35-40 minuuttia, piirakan paksuudesta riippuen.Tarkista tikulla piirakan kypsyys keskiosasta. Kuiva tikku = kypsä piirakka. Mulla tämä raparperiversio kypsyi jo 30 min....liekko uuni ollu pikkasen ärhäkämmällä päällä.

CIMG7855.jpg

Piirakka ehti olla noin 10 min jäähtymässä, kun kanssasyöjä kotiutui ja kahvien jälkeen olikin piirakassa tuollainen kolo.... siis meillähän ei yleensä tykätä makeasta... suurin osa piirakasta päätyi pakastimeen ja sitä ystävän kanssa syötiinkin torstaina pikkasen lämmitettynä kylmän vaniljakastikkeen kera. Nam...  Hyvää ja mehevää piirakkaa ihan tällaisenaankin ilman lisukkeita. Tosin ei jätskipalanenkaan pahentaisi tätäkään piirakkaa....