IMG_20220210_183659.jpg

Pitkästä aikaa tein makeaa piirakkaa. Pakastimesta käytin pensasmustikoita pienen rasian ja lisäksi laitoin pakastepuolukoita. Tietenkin piirakkaan käy ihan mitkä marjat vain ja marjamäärää voi muokata oman maun mukaiseksi. Minä en halunnut tähän ylettömästi marjoja, jotta täytteen sitruunaisuus pääsee esille. Jos täytteeseen ei halua käyttää sitruunaista rahkaa, niin ihan maustamaton tai vaniljarahka käy hyvin.

Minä laitan nykyisin tällä ohjeella tehtyyn piirakkaan  hieman enemmän jauhoja ja just kävin maistelemassa, niin ihanan meheväksi oli piirakka tekeytynyt kylmässä yön aikana.

Pellillinen piirakkaa tulee alla olevala ohjeella. Puolittamalla ohjeen, voi tehdä piirakkavuoallisen.

Mustikka-puolukka-rahkapiirakka muruseoksella

(minulla pellin koko on 34x37 cm )

Muruseos

8-9 dl vehnäjauhoja (nykysin laitan usein isomman määrän, jos haluan hieman jämäkämpää piirakka. Alkuperäisessä ohjeessa on pienempi määrä)

2½ -3 dl sokeria (laitan usien pienemmän määrän, koska meillä ei tykätä kovin makeasta)

3 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

250 g voita sulatettuna

½ tl suolaa (kannattaa laittaa, tehostaa muita makuja)

Piirakan pohja

2/3 muruseoksesta

2 dl piimää (tai kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia)

1 muna

Piirakan täyte

(täytteeseen käy mitkä marjat vain, jos marjat miedompia, voi laittaa enemmän)

pieni rasia (jäisiä) pensasmustikoita (125 g) (tai ihan tavallisia metsämustikoita)

noin 2 dl (jäisiä) puolukoita 

________________

500 g maitorahkaa (minulla tässä piirakassa 1 prk sitruunarahkaa ja 1 prk maustamatonta maitorahkaa)

1-1½ dl sokeria (laitoin vain 1 dl, koska maustettua rahkaa ja ei tykätä kovin makeasta)

3 isoa munaa

Piirakan pinnalle

1/3 muruseoksesta (3-4 dl)

Valmistusohje

1.  Valmista ensin muruseos. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Sekoita murumaiseksi seokseksi.  Ota muruseoksesta sivuun 1/3 (= 3 - 4 dl). Se säästetään piirakan pintaa varten.

2. Lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen (siis siihen isompaan määrään) kananmuna ja piimä. Sekoita taikina tasaiseksi (minä laitan usien käden taikinaan, jos en muuten meinaa saada tasaiseksi) ja levitä leivinpaperilla peitetylle korkeareunaiselle uunipellille. Taikina kannattaa laittaa nokareina pellille, ja siitä sitten levittää lastalla tai vaikka ihan käsin taputtelemalla. Kättä voi kastella jauhoissa. Ja levitä pohjataikina ihan perllin reunoille asti, varsinaisesti taikinareunoja ei tarvitse nostaa.

3. Sekoita rahka, munat ja sokeri tasaiseksi ja kaada raakan pohjan päälle. Levitä tasaiseksi kerrokseksi ihan reunoille asti. 

4. Ripottele  (jäiset) marjat tasaisesti rahkaseoksen päälle, ihan reunoille asti. Minä ladoin ensin pensasmustikat tasaisesti rahkaseoksen päälle ja väleihin laitoin puolukoita.

5. Viimeistele piirakka ripottelemalla päälle muruseos, myöskin tämä ihan reunoille asti.

6. Paista piirakka 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 35 - 40 minuuttia. Oman uunisi tuntien, seuraa piirakan paistumista puolen tunnin jälkeen ja tarpeen mukaan esim nosta piirakka ylemmäs uunissa. Tämä piirakka ottaa helposti väriä. Älä paista liian kuivaksi/tummaksi.

6. Jäähdytä piirakka. Piirakan pinta voi tulla  kumpumaiseksi jäähtyessään, sitä ei kannata säikähtää, kuuluu asiaan. Leikkaa piirakka halutun kokoisiksi annospaloiksi. Säilytä piirakka kylmässä.

IMG_20220210_145106.jpg

IMG_20220210_153615.jpg

IMG_20220210_175804.jpg

Sitruunaisen maun fanille eli mulle, tämä maistui oikein hyvin. Jos ei tykkää sitruunaisuudesta, kannattaa laittaa maustamatonta tai vaniljarahkaa.