Pakastimen sulatuksen yhteydessä löytyi vielä pussillinen mansikoita, joten kiehautin niistä kiisselin.
Mansikkakiisseli
8 dl vettä ( osa voi olla punaista mehua)
n. 1 dl sokeria
ripsaus suolaa
n. 8 dl mansikoita (jos nesteenä mehua, vähemmälläkin tulee hyvää kiisseliä)
3/4 dl perunajauhoja + 1½ dl vettä
(2 tl vaniljasokeria, ei ole välttämätön)
Mittaa kattilaan vesi (mehu), sokeri, suola ja mansikat ja kiehauta ne. Nosta kattila pois kuumalta levyltä.
Sekoita perunajuho-vesiseos hyvin ja kaada ohuena nauhana kattilaan koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila takaisin kuumalle levylle ja kiehauta kiisseli koko ajan rauhallisesti sekoitellen. Anna kuplahtaa muutaman kerran, jotta perunajauho kirkastuu, eikä kiisseli ole enää samean väristä. Tarkista kiisselin maku. Lisää halutessasi vaniljasokeria. Ripottele kiisselin pinnalle hieman sokera jäähtymisen ajaksi tai sekoita kiisseliä varovaisesti jäähtymisen aikana, ettei pinnalle tule kuorta.
Kommentit