IMG_20220318_092025~2.jpg

Tällaisen pienen liha/kinkkuvoileipäkakun tein jokunen aika sitten. Tarkkaa ohjetta en tälle rupea kirjoittamaan, mutta laitan joitain määriä näkösälle, jos niistä vaikka olisi hyötyä jollekkin toiselle tekijälle.

Voileipäkakkukategoriasta löytyy tarkkojakin ohjeita vastaaville hieman isommille kakuille.

original_29a2597e-05ad-4e43-82c5-7b2e88b

Leipänä kakussa on Lidlin American style sandwich moniviljapaahtoleipä. se pieni pakkaus, mikä maksaa ainakin Ylivieskan kaupassa 0,99e. Tuo leipä on hieman jämäkämpää mitä monet muut paahtoleivät. Minä en leikkaa kuoria pois. Ainoastaa suoristan reunat saksilla tarpeen mukaan.

Kostustusliemi on kylmää lihalientä.

Lihaa tässä kakussa on käytetty yhteensä kaikkiin 4 väliin 450 g. Minulla lihana ylikypsä palvikinkkupala ja lisäksi naudanpaistileikkelettä. Lihat leikkaan monitoimikoneen leikkuriterällä ihan pieneksi, en kuitenkaan ihan tahnaksi asti. Hienonnetun kinkun sekaan laitan kermaviiliä -> jämäkkä perustahna.

Perustahnan jaan eri lautasille (tässä 4 lautasta) ja maustan/lisään eri kerrostahnoihin erilaisia makuja/tekstuureja.

Tässä kakussa on perustahnoihin lisätty  tuoretta kurkkua karkeana raasteena/ihan pieninä kuutioina, tomaattia, kurkkusalaattia, purjoa, tuoretta punaista paprikaa (tämän hienonnan koneella lihan jälkeen, jotta tahnasta tulee punaista), aurinkokuivattu- ja chilipaparikatuorejuustoa ja suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta.

Tokihan kaikkiin väleihin voisi laittaa samanlaisenkin tahnan.

IMG_20220317_181952.jpg

Minä kostutan leipäviipaleet vain päältäpäin käyttövaiheessa. Jos mahdollista, kokoan kakun suoraan tarjoiluvadille. Tämä kakku matkasi muistamisina, joten täytin kakun leivoslaatikkoon. Kakun kokoamisvaiheessa yrittää vaan pitää kakun muodon mahdollisimman ryhdikkäänä, eli laittaa täytteitä kulmiin ja reunoille yhtä paksusti, mitä keskelle.

original_18160b25-27ed-42a2-bff9-721d7e3

Täytin kakun illalla ja peitelin sen muovipussihupulla jääkaappiin yön yli. Minä en laita painoa voileipäkakulle.

IMG_20220318_085001.jpg

Seuraavana päivänä kakku sai kuorrutuksekseen kuorrutuksen missä on aurinkokuivattutomaatti tuorejuustoa (ja taisi olla chili-paprikajuustonkin loput) + maustamatonta tuorejuustoa ja ihan vähän (noin 1 rkl) kermaviiliä (minkä olin jemmannut täyteeseen käytetystä purkista). Myös maitotilkalla voi ihan hyvin tuorejuuston löysyttää.

Tämän kokoiseen kakkuun tarvitaan kuorrutusjuustoa 200-250 g. Menekki riippuu kyuorrutuksen paksuudesta ja kuinka paksun kerroksen sitä haluaa kakun päälle laittaa.

Sekoitin vaan kaikki ainekset hyvin sekaisin ja levitin sitä ohuen kerroksen kakun päälle ihan joka kohtaan. Yrittäen pitää kakun muodon ryhdikkäänä.

IMG_20220318_085830.jpg

Reunoille vielä ohutta juustoraastetta (minulla Polaria) ja hienonnettua persiljaa.

IMG_20220318_091933.jpg

Tähän kakkuun haluttiin reilusti koristeita ja että niitä saavat kaikki tasapuolisesti. Lihana käytän usein koristelussa naudanpaistileikkelettä (pippurista tai ilman)

IMG_20220318_091949~2.jpg

Kakku valmiina.