Purkillinen maustettua rommirusinarahkaa on odottanut jääkaapissa pääsyä hyytelökakkuun, muttei meillä taaskaan ollut sellaisen syöjiä, joten se päääsikin ihan tällaiseen tavalliseen ufon näköiseen lättänään -> pannukakkuun.

Enpäs ole koskaan ennen tällaista tehnyt, enkä maistellut....mutta kaikessahan se on kerta ensimmäinen. Tämä oli sen verran hyvää, että jatkossakin tätä meillä tehdään.

Rommirusinapannukakku

( ohjeella tulee piirakkavuoallinen, tuplaa ohje jos haluat pellin kokoisen)

3 dl maitoa

2 munaa

1½ dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

2 rkl sokeria

2-3 rkl sulaa rasvaa

Päällys;

1 pieni prk (200g) rommirusinarahkaa (Valion valmis)

1 dl maitoa

1 muna

2 rkl sokeria

1 dl rusinoita

Sekoita pannukakkutaikinaan tulevat kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Kaada seos voideltuun piirakkavuokaan ja kypsennä n. 200 asteisessa uunissa n. 15 min.  Sekoita päällyksen kaikki ainekset keskenään ja kaada osittain paistuneen pannarin päälle (levitä rusinat tasaisesti pinnalle) ja jatka kypsentämistä vielä n. 15 min.

Jäähtyneenä pannarissa maistuu enemmän päällyksen maku....

Tämän näköiseksi ufoksi pannari uunissa nousi reunoiltaa, vaan eipä tuo haitannut, pysyipähän täyte pinnalla. Rusinoista jos ei niin välitä, voip lisätyt rusinat jättää kokonaan pois....

Meillä tästä tykättiin, onneksi on vielä pari palaa jääkaapissä tälle päivälle...

Ohje ja periaate toimii millä maustetulla tai maustamattomalla rahkalla tahansa...  meillä taidetaan ens kerralla tehdä sitruunaista pannaria tällaisena kerrosversiona. Taikinaankin maustetun rahkan voi tietenkin hurauttaa, jos vaikka haluais huijata syöjiään.......