Olen ostanut lähiaikoina aika monta kirsikkarasiallista tarkoituksena tehdä kirsikkaclafoutista, vaan aina olemme ehtineet syödä kirsikat ihan sellaisenaan herkkuna.... nyt kauppareissun jälkeen laitoin heti uunin päälle ja rupesin tekemään clafoutista jälkkäriksi.
Aikaisemmin olen tehnyt luumuclafoutista tällä ohjeella (sorry, kuva puuttuu), vaan nyt halusin ehdottomasti tehdä kirsikkaisen version. Netistä katselin erilaisia ohjeita ja otin summa mutikassa ohjeen, vaan ei linkki enää siihen ohjeeseen toiminut, niin poistin sen.
Kirsikkaclafoutis
(8 annosta = piirakkavuoallinen, halkaisija 26 cm)
4 munaa
2½ dl täysmaitoa
1½ tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
noin 250 g kirsikoita ( nykyisin laitan enemmän...vuoan pohjan peittoon)
(Joskus maustan taikinan ripsauksella jauhetulla kardemummaa, vaikka se ei aitoon kuullaan)
Poista kirsikoista kivet ja asettele ne kevyesti voidellun (tai laita rypistetty leivinpaperi vuoan pohjalle) piirakkavuoan pohjalle, leikkuupinta ylöspäin.
Vatkaa munat ja sokeri sekaisin kevyeksi vaaleankeltaiseksi vaahdoksi ( ei siis paksua vaahtoa). minä tein tämän ihan vaan pallovatkaimella. Lisää vanilja ja maito ja sekoita. Ripottele sitten vehnäjauhot taikinaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina varovaisesti kirsikoiden päälle vuokaan....jos kirsikat lähtevät kellumaan, tasoita ne ympäri paistosta uudemman kerran. Paista clafoutis 175 asteisessa uunissa 35-45 minuuttia, kunnes taikina pullistelee kauniin kullanruskeana. Kurkkaa myös pohjalle, että sielläkin on paistopintaa. Anna clafoutiksen jäähtyä ja siivilöi sitten sen päälle tomusokeria. Clafoutiksen lisänä voisi tarjota vaniljajäätelöä tai -kastiketta tai löysää makeutettua kermavaahtoa Me söimme sen ihan tällaisenaan.
Tavalliseen piirakkavuokaan tehtynä ohjeella tulee sen verran paksu clafoutis, jotta kirsikanpuolikkaat lähtevät killumaan taikinaa kaadettaessa, joten ihan hyvin voisi tehdä niinkin että ensin taikina vuokaan ja sitten laittelee kirsikat tasaisesti...
Vasta tehtynä parhaimmillaan, joten tästä riitti ystäväperheellekkin maistiaiset.
Käykääs kurkkaamassa täältä mansikka-kirsikkaversiota.
Kommentit