IMG_20211002_144336.jpg

Laatikkoruokien missikisopja ei tämäkään ruoka voittaisi, mutta meistä tämä oli niin hyvää, että laitan ohjeen tänne muillekin näkösälle.

Possun kasslerista, perunoista, sipulista, pekonista, vähästä nesteestä ja mausteista syntyi tuhti syksyinen oikein lihaisa laatikkoruoka. Ens kerralla laitan muitakin juureksia sekaan, edes porkkanaa. Meillä tämä vuoallinen piisasi kahdeksi syöntikerraksi, joten kypsensin porkkkanalantteja ja lisäsin toisella kerralla lämmitettyyn ruokaan. Kts alin kuva.

Jotkut tekevät tämän tyyppisen laatikkoruoan niinkin simppelisti, että laittavat perunat ja muut juurekset vuokaan, vähän lientä  lihat päälle ja mausteita lihoille. Uunissa ruskistus ja sitten kansi/folio päälle ja hauduttavat pitkään (useita tunteja) miedolla lämmöllä (leivin)uunissa.

Minä tein oman laatikkoruokana alla olevan ohjeen mukaan.

Kassler-perunalaatikko

800 g porsaan kassleria

suolaa (vajaa 1 tl)

mustapippuria myllystä oman maun mukaan

paprikajauhetta (reilu ½ tl)

aluksi 2 dl vettä (lisää tarvittaessa)

loraus soijakastiketta

-------------------

noin 650 g kuorittuja perunoita isoina lohkoina (kuorimaton paino noin 850 g ja minulla oli ihan vaan yleisperunaa)

(ens kerralla laitan lisäksi 2 -3 kpl isoa porkkanaa perunoiden lisäksi)

2 oikein isoa keltasipulia lohkoina

170 g pekonisiivuja paloiteltuna

Valmistaminen

Leikkaa porsaan kassler 4 paksuksi viipaleeksi /tai jos haluaa, niin paloittelee lihan pienemmiksi viipaleiksi/kuutioiksi) ja mausta viipaleet molemmin puolin. Laita lihat laakeaan uunivuokaan ja ruskistumaan 250 asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi.

Lisää vesi vuokaan, laita kansi/folio vuoalle ja jatka kypsentämistä 150 asteisessa uunissa vähintään 1½ ajan.

Lisää vasta sitten vuokaan huuhdotut isot perunalohkot (ja porkkanalantiti) ja sipulilohkot. Sekoita kaikki ainekset varovaisesti esim. lusikalla, jotta perunat kostuvat vuoassa olevaan vähään liemeen.

Lisää pekonipalaset vuokaan.

Minä maistelin tässä vaiheessa liemen voimakkuutta ja ripsautin vuokaan päällimmäiseksi vähän lisää suolaa ja pippuria.

Jatka ruoan kypsentämistä 200 asteisessa uunissa kunnes pekonit ovat saaneet kunnolla väriä -> noin ½ tuntia, laita folio vuoan päälle ja jatka kypsentämistä kunnes perunat ovat kypsiä eli  vielä noin ½ tuntia.

Tarkista, että kypsentämisen aikana on vuoan pohjalla vähän nestettä.

Tarkista vielä ruoan kypsyys ja maku.

original_83e0aadc-a1dd-466b-a9f2-2bc6e3c

Laitoin kasslerviipaleet kokonaisina vuokaan, vaan liha oli sen verran ihanan ylikypsää, että viipaleet väkisinkin hieman hajosivat, vaan meitä se ei haitannut.

IMG_20211002_131702.jpg

En halunnut tästä liemivoittoista laatikkoa, joten kypsymisaikana sai kattoa, ettei ruoka päässyt kuivumaan liikaa. Kerran lisäsin kypsymisen loppupuolella hieman lisää vettä vuokaan. Tuolla pohjalla on hieman hyvänmakuista nestettä, ei ollut kuivaa, vaikka kuvasta niin vois päätellä.

IMG_20211004_131403.jpg

Tämä kuva on otettu lämmitetystä laatikosta, kun olin lisännyt siihen erikseen kypsytettyjä porkkanoita lisäksi. Kiehautin porkkanalantit vähässä nesteessä ja laitoin myös sitä keitinlientä kosteudeksi laatikkoon, ihan vaan silmämääräisesti.