IMG_20210330_122826.jpg

Ihan tavallisten sitruunakahvikakkujen ohjeita ei blogistani näköjään montaa löydy, vaikka teenkin sitä aika usein.

Tämä muna-sokerivaahtoinen sitruunakakku on hyvää ja samalla ohjeella voi tehdä muunkin makuisia muna-sokerivaahtoisia kahvikakkuja.

Nämä sitruunakahvikakut on tehty murokakkuohjeella (nesteinen murokakku).

Jos haluaa tehdä murokakkutaikinan perinteiseen tapaan lisäten munat yksitellen rasva-sokerivaahtoon voimakkaasti vatkaten, kannattaa jauhoja lisätä edes muutama lusikallinen aina välillä, ettei taikina juoksetu. Aina ei edes se voimakas vatkaaminenkaan riitä estämään juoksettumista. Minä olen vuosikymmeniä pinnannut tästä tekotavasta ja väitän ettei sitä lopputuloksesta huomaa. Siksi tämänkin kakun teko-ohjeeseen kirjoitin ainesten lisäämiset vain kahdessa erässä rasva-sokerivaahtoon ja koko taikina tehdään koneella alusta loppuun asti.

Sitruunakahvikakku

(tarvitaan 2 litran vuoka ja ohjeella tulee siis 1 kpl kakkuja)

250 g voita (tai margariinia)

3 dl sokeria

4 isoa munaa

4½ - 5 dl vehnäjauhoja (munien koko vaikuttaa, käytän puolikarkeita)

2 tl leivinjauhetta

ripsaus suolaa

yhden ison sitruunan puristettu mehu (siivilöi mehu) -> mittaa mehu

+ lisäksi maitoa, jotta yhteisnestemäärä on 1 dl. Älä sekoita sitruunamehua ja maitoa sekaisin, ettei seos juoksetu.

yhden sitruunan raastettu keltainen kuori (oikein pientä raastetta)

Valmistaminen

  1. Vaahdot hyvin huoneenlämpöinen rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ( vaaleaa, pehmeää)
  2. Lisää puolet munista, puolet kuivista aineista ja puolet nesteistä ja sekoita sitten koneella taikina sekaisin nopeasti isolla nopeudella.
  3. Lisää kaikki loput aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Varmista nuolijalla, että on pohjaa myöten tasaista.
  4. Laita taikina voideltuun (jauhotettuun) vuokaan ja paista + 150 – 170 asteisessa tavallisessa uunissa alimmalla tasolla noin 1 tunti. Kokeile tikulla kypsyys. Kuiva tikku = kypsä kakku
  5. Anna kakun jäähtyä vuoassa pari minuuttia ennen varovaista kumoamista.
  6. Jäähdytä kakku.
  7. Minusta tämänkin kakun maku vaan paranee, jos malttaa säilyttää kakkua viileässä 1-2 päivää.
  8. Halutessaan kakun päälle voisi pursotella esim sulatettua suklaata TAi vaikkapa keltaista sokerivesikuorrutusta + aurinkoströsseleitä näin pääsiäisen kunniaksi. Minä koristelen harvoin tällaisia tavallisia kahvikakkuja, vaikkakin olisivat huolitellumman näköisiä koristeltuina.

IMG_20210330_123007.jpg

Pinnalkle spritsattua suklaata tai sitruunamehuun tehtyä sokerivesikuorrutusta + muuta koristusta....juu, huolitellumman näköinen olisi, vaan minä jätin taasen tapani mukaan koristelematta, senkin takia kun niin monen muun leivonnaisen pinnalle tuli sokerivesikuorrutusta.