IMG_20220720_103412.jpg

Periaatteessa tämä on valmistettu muunnellen tätä herkullista mansikka-jogurttipiirakan ohjetta, mikä taasen on muunneltu iki-vanhasta mamman marjapiirakasta.

Tämän mustikkapiirakan tein ilman vatkainta/konetta eli en vatkannut rasvaa ja sokeria vaahdoksi. Sulatin rasvan ja vain sekoitin pohja-ainekset. Sen verran varman päälle otin, että laitoin jauihoja ½ dl enemmän mitä alkuperäisessä ohjeessa on. Näin teen jatkossakin tällä ohjeella pohjat, väitän ettei lopputuloksesta huomaa ollenkaan, ettei ole vaahdotettu rasva-sokeria.

Minä tein piirakan pakastemustikoista, koska niitä vielä muutama iso pussillinen pakastimessa oli. Eikä meillä kyllä vielä mustikat metsässä kypsiä oliskaan. Kuumensin täytteen jäiset mustikat ja perunajauhon, jotta näin täytteen sakeuden, koska halusin täytteestä jämäkän, enkä sellaista mikä heti kosteuttaa piirakan pohjan.

Tälleen minä kuvissa olevan mustikkapiirakan tein.

Mustikka-rahkapiirakka

(ohjeella tulee piirakkavuoallinen, halkaisija 27 cm, minä tein tällä kertaa suorakaiteen malliseen vastaavan kokoiseen)

Pohja:

100 g voita sulatettuna

1 dl sokeria

ihan pieni ripsaus suolaa

2 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja (tai tämäkin määrä vehnäjauhoja, mutta silloin piirakan maku on erilainen)

1 tl leivinjauhetta

1 iso kananmuna

Täyte:

pakastemustikoita 5-6 dl

1 rkl perunajauhoja

Marjojen päälle seos:

1 prk vaniljarahkaa

1 kananmuna

½ dl sokeria (jos tykkäät oikein makeasta, laita vähän enemmän)

Valmistaminen: Sorry sekoiluni tämän pohja-ohjeen kanssa. Nyt on korjattu oikein miten tein tällä kertaa.

Tee ensin pohja: Sulata rasva. Lisää rasvan sekaan kuivat ainekset ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Minä sekoitin ihan vaan lusikalla. Painele taikina voideltuun (tai laita rypistetty leivinpaperi vuokaan, kuten minulla on) piirakkavuokaan tasaiseksi kerrokseksi, minä nostan paksuhkon taikinareunuksen, vaan eihän se välttämätöntä ole. Ripsauta pohjan päälle vähän jauhoja, niin voit taputella sen siististi käsin, toki levittyy myös lastalla/lusikalla.

Sekoita mustikat ja perunajauhot sekaisin ja levitä raakan pohjan päälle TAI kuumenna mustikka-perunajauhoseosta mikrossa (tai kattilassa) kunnes saostuu ja levitä vasta sitten pohjalle. Minä kuumensin seoksen mikrossa täydellä teholla noin 3½ min (kerran sekoitin välillä), koska halusin nähdä täytteen sakeuden ennen pohjan päälle laittamista.

Sekoita rahkan sekaan kananmuna ja sokeri.

Kaada täyte ohuena nauhana piirakkavuokaan marjojen päälle tasaisesti. Levitä varovaisesti valkoinen seos joka kohtaan. Jos taikinareunukset ovat tässä vaiheessa turhan korkeat, paina niitä sormin/haarukalla täytteen tasolle.

Paista piirakkaa  ihan vähän alle 200 asteisessa uunissa, uunin keskitasolla 25-35 min. Minulla piirakka paistui 30 min.

Anna piirakan jäähtyä rauhassa ihan kylmäksi ennen leikkaamista/syömistä.

Piirakka pitää säilyttää jääkaapissa täytteen takia.

IMG_20220720_091327.jpg

Tämän näköisenä piirakka meni uuniin.

IMG_20220720_094624.jpg

Piirakka puolen tunnin päästä.

IMG_20220720_103351.jpg

Heti kun piirakka oli jäähtynyt, piti sitä maistella. Hyvää oli, eikä tartte kastikkeita tms lisukkeita enää. Tykkään, kun laitetaan grahamjauhoja (tai ruista) osaksi jauhoja, eikä tämä ole äklömakeaa ohjeen sokerimäärillä.