
Mitään pikkuleipiä en aikonut tehdä, mutta muiden hommien lomassa tein eilen kuitenkin Wilhelmiinoja. Tällä tutulla ohjeella. Lisäilin vielä tarkennuksia ohjeeseen ja kun linkit ei täällä aina toimi, kopsaan ohjeen tähän alle.
Nykyisin laitan aina 1 munan tuplataikinaan, enkä keltuaisia. Me ei ainakaan rakenteeessa huomata mitään eroa.
Tällaiseksi on muokkaantunut Wilhelmiinareseptini vuosien saatossa.
Wilhelmiinat ( n. 50 kpl )
200 g voita
1½ dl sokeria (jos tykkää makeammasta, laita 2 dl)
1-2 rkl siirappia
1 keltuainen (Lisäys: nykyisin laitan 1 kananmunan kaksinkertaiseen taikinaan, enkä kahta keltuaista)
5 dl vehnäjauhoja (käytän puolikarkeita)
1 rkl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa
(ripsaus suolaa, minä laitan nykyisin)
Valmistaminen
Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi.
Lisää keltuainen (tai koko muna) ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu vanilliinisokeri ja ruokasooda (ja suola) Sekoita taikina hyvin sekaisin (vaikka ihan käsin ja sitä pitää sekoittaa niin kauan aikaa, ettei se ole vaan muruseosta kulhossa)
(Paista lyhyt koetanko. Juu, minä paistan aina pikkuleipätaikinasta koekakun, vaikka ohje olisi kuinka moneen kertaan tehty ja tuttu. Saatikka sitten, jos ottaa ohjeen ekan kerran käyttöön. Koekakku paistetaan sen mallisena, mitä on tekemässäkin. Kun olet todennut taikinan olevan ok....)
Leivo taikinasta 4 - 5 - 6 tankoa (nykyisin teen 6 tankoa) mitkä mahtuvat pituudeltaan kahdelle (34x37cm) pellille (3 tankoa/pelti), myös päihin pitää jäädä leviämistilaa. Jätä reilusti tilaa tankojen väliin, sillä ne leviävät paistettaessa. Minä paistan 3 tankoa pellillä kaksinkertaisen leivinpaperin päällä.
Paista pikkuleipätangot noin 175-asteisen (tai ihan vähän kuumemman) uunin keskitasolla 15-20 minuuttia kauniin ruskeiksi. Tarkkaile paistumista, uunit kun paistavat niin erilailla. Kun pikkuleipätanko on hyvän ruskea, nosta pelti pois uunista.
Leikkaa tangot heti uunista ottamisen jälkeen (sahateräisellä)leikkuuveitsellä noin 3 1/2 cm:n levyisiksi viipaleiksi (joko ruoraan tai hieman vinottain) ja anna niiden jäähtyä kunnolla ennen pakkaamista.
Minä laitan aina vaan 3 tankoa pellille. Ihan aina en paina käsin tankoa matalammaksi.
Jotta pikkuleipätangot saavat paistua keskitasossa ihan rauhassa, laitan näihinkin kaksinkertaisen leivinpaperin pellille.
Minä leikkaan pikkuleivät aika pieniksi. Yhdestä tangosta 9-10 palaa. Nuo päätypalat syödään aina ensin.
Kommentit